39.KUOLEMAN PORTIT
Tenho seisoi suuren ja kultaisen portin edessä. Portti oli hienointa mitä Tenho oli ikinä nähnyt. Tenho vilkaisi alleen, ja huomasi seisovansa pilvien päällä. Hänen korviinsa kantautui vaimeaa, todella kaunista musiikkia.
"Missä mä olen?" Tenho kysyi hiljaa. Hän huomasi porttien avautuvan, ja ulos tuli nuori valkoiseen pukeutunut nainen.
"Tervetuloa,Tenho" nainen sanoi ja otti Tenhoa kädestä.
"Tunnetanko me jostain? Ja missä mä olen?" Tenho kyseli hätääntyneenä, syystäkin.
"Voit olla aivan rauhassa. Olen katsellut sinua koko elämäsi ajan. Olet hyvä mies"
"Yritätkö sä sanoa että...?" Tenho kysyi.
"En voi vastata jälkimmäiseen kysymykseesi. Ehkä olet kuollut, tai ehkä näet todentuntuista unta. Voi tietenkin olla myös, että..."
Nainen ei kuitenkaan saanut kaikkea sanottua, sillä hänen kätensä irtosivat Tenhon käsistä ja kaikki alkoi pyöriä, eikä Tenho enää nähnyt kunnolla ympärilleen. Lopulta hän hahmotti tutun asunnon. Goottisten asunnon. Tenho ei tuntenut omaa kehoaan, hän vain leijui ilmassa. Ja hän ei tunnistanut asuntoa omakseen. Siellä ei ollut kuin vähän tavaroita. Silloin sisään tulivat Laila ja Tenho. Tenho kauhistui nähdessään itsensä, mutta tajusi pian katselevansa menneisyyttään. Elämänsä hetkiä.
"Hattarakatu... Säälittävä nimi" Laila sanoi.
"Mutta talo vaikuttaa ihan hyvin hoideltulta" Tenho sanoi.
"Mä en käsitä miksi me muutettiin tänne" Jennifer tuhahti. Silloin kaikki alkoi taas pyöriä...
Laila hikoili ja istuskeli tuolilla, kun Tenholle annettiin sähköhoitoa. Hänen kätensä värisivät.
"Saattehan te Tenhon kuntoon?!" Laila huudahti. Lääkäreillä ei ollut aikaa vastata. Laila purskahti itkuun eikä uskaltanut enää katsoa.
Verta oli lattialla ja seinillä. Käsiase oli ruumiiden keskellä. Pena availi silmiään, ja henkäisi nähtyään verta kaikkialla. Penasta tuntui, että hän oksentaisi kohta. Olo oli niin paha.
"Serena... Ammuinko mä sua pahasti?" Pena sanoi sanottua. Serena käänsi hieman päätään, ja mulkaisi ex-miestään.
"Olivialle ja tolle miehelle pitää saada apua..." Pena sanoi hiljaa. "Ne tässä eniten kärsi"
"Me ollaan liian heikkoja soittamaan hätäpuhelu, ja kukaan ei tiedä että me ollaan täällä. Jos sä et olisi ampunut mua, olisin mä vielä kunnossa ja voisin auttaa!" Serena tiuskaisi.
"Turha täs on ketään syytellä... Itsehän sä heiluit täällä aseen kanssa" Pena hymähti.
"Joku oli ladannut sen aseen. Mun oli tarkoitus vain pelotella Oliviaa" Serena selitti.
"Meillä on viel vähän toivoo. Jos joku kuuli laukaisut" Pena ehdotti.
Kävelyllä ollut Kalle oli kuullut huudon, mutta ei päässyt sisään auttamaan. Hän yritti murtaa ovea, mutta se ei onnistunut helposti.
"Koitaksää murtautuu sinne vai?" joku vanhus kysyi.
"Sieltä kuulu laukaisuja" Kalle selitti. Vanhus tuli auttamaan oven murtamisessa, mutta se ei auttanut. Lopulta he saivat oven sijoiltaan ja riensivät sisään.
Serena ja Pena kuulivat hirveää kolinaa alakerrasta.
"Siel on joku... Tajuukohan ne et laukaukset kuulu yläkerrasta?" Pena mietti.
Serena ponnisti ja sai kirkaistua.
Kalle riensi yläkertaan, ja laittoi käden suulleen nähtyään ampumisen jäljet.
"Ambulanssi!" Kalle huusi vanhukselle.
Tenho räväytti silmänsä auki maiseman terävöityttyä. Jälleen hän oli Goottisten asunnossa, jonka nyt tunnisti siksi. Tämä ei voinut olla kovin kaukaista aikaa. Tenho oli juuri muistanut autokolarin ja tajusi olevansa jossakin kuoleman ja elämän välisessä tilassa missä ilmeisesti näki menneisyytensä - ennen kuolemaansa.
Ruokapöydän äärellä istui tutun perheen jäsenet. Goottisten perhe.
"Saitko unta,Samuel?" Tenho näki itsensä kysymässä.
"En kun joku kiljui seinän takana" pieni poika sanoi. Laila tuli pöytään.
"Tämän talon muilla asukkailla on ruuvit löysällä"
Pyörre vei jälleen Tenhon mukanaan. Uuteen paikkaan.
Tenho leijaili aineettomana Hattarakadun yllä. Hän tunsi olevansa vapaampi kuin koskaan! Saattoi liitää minne vain!
Tenho liisi kurkistamaan Goottisten ikkunasta sisään. Siellä oli vain Jennifer.
"Mä tuun heti!" Jennifer sanoi puhelimeen ja veti takin päälleen. Sitten Tenho vilkaisi kadulle, jossa hän näki sairaala-auton menemään ihmisen tai ihmisten luo, joilla/jolla oli ehkä samanlainen kohtalo kun hänellä.
Saluunan yläkerrassa oli poliiseja ja ambulanssilääkäreitä.
"Jaksatko sä kertoa, mitä tässä kävi?" miespoliisi kysyi Serenalta.
Serena mietti hetken tuskaisen näköisenä, mutta sitten hänen silmänsä kirkastuivat. Valhe oli keksitty.
"Toi mies ampui meitä kaikkia. Ja sitten itseään" Serena sanoi ja osoitti Samia. Pena oli ryöminyt lattian kautta Olivian luo.
"Miten Olivia voi?" Pena kysyi heti. "Mihin sitä osu?"
"Hän elää, kaikeksi onneksi. Häntä osui alaselkään, emme tiedä tuleeko tästä jotain lopullista harmia" lääkäri sanoi.
"Mitä sä tolla tarkotat?" Pena kysyi.
"Sun pitäisi nyt päästä lepäämään" paikalle tullut mieslääkäri sanoi. Yksissä tuumin he nostivat Penan paareille.
Olivia raotti silmiään kun häntä nostettiin paareille, ja puri huultaan ettei huutaisi kivusta.
"M-m-missä mä oon?" Olivia henkäisi.
"Me viedään sut sairaalaan. Siellä sä saat levätä" lääkäri ilmoitti ja katsoi Oliviaa myötätuntoisesti.
"Nyt mä alan muistaa..." Olivia sanoi hiljaa kun häntä kannettiin ulos huoneesta.
"Tää mies on menehtynyt" yksi lääkäri sanoi mitattuaan Samin pulssin.
Pyörre oli jälleen imaissut Tenhon mukanaan. Nyt hän huomasi istuvansa kultaisesa oikeus-salissa.
"Huhuu?" Tenho huhuili. Hänellä oli olo, että nyt joku näkisi hänet. Ja niin näkikin. Vaaleahiuksinen nainen saapui taas hänen luokseen.
"Tämä on sinun oikeudenkäyntisi, Tenho..." nainen kuiskasi.
"Mulla ei koskaan ole ollut oikeudenkäyntiä!" Tenho parkaisi.
"Rauhoitu. Mietimme yhdessä, tahdotko palata Lailan luokse. Naisen, joka ei rakasta sinua!" tyttö sanoi ja otti Tenhoa kädestä.
"Älä solvaa Lailaa" Tenho pyysi.
"En solvaa ketään. Mietin vain realistisesti asian huonoja ja hyviä puolia" vaaleatukkainen nainen sanoi. Tenho kiskaisi kätensä irti. Kun hänen kätensä irtosi tytön kädestä, horjahti hän takanapäin avautuvaan kuiluun, joka imaisi hänet sisäänsä. Tenho vajosi kuiluun pitkän matkan, kunnes näki sairaalan ylhäältäpäin. Hän vajosi katon läpi huoneeseen, missä huomasi että hänen ruumiinsa sai sähköhoitoa. Tenho puri huultaan, ja asettui ruumiiseen.
"Sydän lyö taas!" lääkäri ilmoitti.
"Sehän oli aika kauan pysähtyneenä!" Laila hätäili.
"No me ei tiedetä, mitä on saattanut käydä. Tenho herää sitten kuin herää"
Kuin taikaiskusta Tenho raotti silmiään.
"Tenho..." Laila henkäisi ja istahti sängyn vierelle syleilemään miestään.
Tom asteli murtuneena Hattarakadun rappukäytävässä. Hän kuuli suuteluääntä hissistä. Tom oli todella pahalla päällä, joten hän päätti avata hissin oven. Tom veti sen auki, eikä näky ainakaan parantanut hänen mieltään. July ja Simo suutelivat.
"Kaikki naiset on sitten ilmesesti petollisia" Tom sanoi kovaan ääneen. July irrotti Simon nopeasti.
"Se vaan tapahtu" July sanoi hiljaa.
"Maykin kuule pussas Joonasta. Taitaa olla petollisuus teidän suvussa perillistä" Tom tiuskaisi.
"Älä sano noin" July pyysi.
"Se on ihan totta" Tom sanoi ja iski hissinoven kiinni.
"Voi ei..." July sanoi hiljaa.
"Tää taitaa olla mun syytä" Simo huokaisi.
"Tää oli meidän molempien syy. Ois pitäny pitää järki tunteiden edellä" July huokaisi.
"No, joka tapauksessa, se tuntu hyvältä" Simo sanoi ja asteli pois hissistä. Julykin tuli ulos hissistä, ja lyyhistyi syyllisyydentunnosta maahan.
Mari oli vaatekaupassa aivan humalassa.
"Hei lätsäpekka, tuus kattoo sopiiko nää kengät mulle!" Mari huikkasi lippahattupäiselle myyjällle.
"Ne on ehkä vähän pienet sulle. Katoitko sä varmasti onko ne oikeaa kokoa?" myyjä kysyi rauhallisesti.
"Kuule, katoinkohan!" Mari kirkaisi. "Myyjänhän sen pitäis tietää että..."
"Valitettavasti mun on opastettava sut ulos tästä kaupasta. Tuu toki käymään selvin päin" myyjä sanoi ja työnsi Marin ulos. Jyrki tuli kadulla Maria vastaan. Jyrki nyökkäsi vaisusti.
"Jykä,mitä mies?!" Mari naurahti ja hyppäsi Jyrkin kaulaan.
"Mari, älä. Mulla on huono päivä jota mä en halua tuhlata juopon ex-vaimon kanssa" Jyrki sanoi.
"Juoppo on paha sana. Ja tuskin sulla mitään huolia on!" Mari huudahti. Jyrki huomasi että Marin tukka oli likainen eikä sitä oltu hoidettu, kasvot mullassa ja vaatteet repaleiset.
"Säkö asut jossain katuojassa?"
"Älä arvostele toisten elämäntilannetta!" Mari huudahti ja lähti pois. Jyrki huokaisi ja jäi nojailemaan seinään.
"Laila..." Tenho sanoi heikolla äänellä, aivan pöllämystyneen näköisenä.
"Mä olen niin helpottunut!" Laila sanoi ja hymyili.
"Näänkö mä vieläkin unta? Kaikki tuntuu niin käsittämättömältä..." Tenho sanoi hiljaa.
"Sä olet täysin hengissä" Laila vakuutti.
"Laila. Mä näin elämäni filminä, ja lopulta horjahdin jonnekkin kuiluun ja elin taas" Tenho sanoi.
"Mä en tiedä uskonko. Tärkeintä on että sä olet hengissä" Laila sanoi.
"Kaipasitko sä mua oikeasti?" Tenho kysyi.
"Hirvittävästi. Kalervo on lähtenyt" Laila kuiskasi.
"Kauanko mä olin koomassa?" Tenho kysyi.
"Pari päivää" Laila vastasi ja suuteli Tenhoa. Tenho veti itsensä irti.
"L-laila. Mä tajusin että mä en voi elää sun kaltases naisen kanssa. Mä tajusin sen vasta kun olin kuolemassa! Jokin siinä paikassa sai mut tajuumaan sen"
"Tenho, sä näit vaan unta" Laila vakuutti. Tenho meni takaisin makuuasentoon, ja Laila katsoi häntä järkyttyneenä.
"Se on ohi Laila" Tenho sanoi.
Gallup:
Mitä mieltä olit osasta?
Entä mitä mieltä olet siitä, jos Laila ja Tenho eroavat?
JATKUU ENSI OSASSA
40.POLTETUT MUISTOT
Laila käänsi katseensa pois miehestään, joka oli juuri sanonut tahtovansa eron.
"Tää taisi olla sulle yllätys" Tenho sanoi.
"Miten sä voit olla noin julma?" Laila kysyi ja kallisti päätään hieman.
"Mä en ole julma. Meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta" Tenho sanoi ja taputti Lailaa olalle. Laila kavahti kauemmas. Sitten hän nousi ylös, otti sateenvarjonsa, ja iski sen Tenhon päähän.
"Sä tulet vielä katumaan että kehtaat olla noin julma!" Laila huudahti ja asteli ulos juuri kun Jennifer tuli sisään.
"Oi. Siinä oli äiti taas vauhdissa" Jennifer sanoi ja vilkaisi Lailan perään.
"Mun rakas tyttäreni!" Tenho huudahti ja halasi Jenniferiä, joka oli tullut vuoteen ääreelle.
"Isä!" Jennifer sanoi itkuisena. "Mä niin pelkäsin. Onneks kaikki on nyt hyvin ja elämä jatkuu normaalina"
Tenho päästi tyttärensä irti vaivaantuneena.
"No mikä sul on?" Jennifer kysyi.
Tenho pudisti päätään, ja Jennifer huokaisi helpotuksesta.
"Mä soitan Samuelille ja kerron että sä olet täysin kunnossa" Jennifer ilmoitti.
"Ihanaa nähdä sitäkin. Kaiken mun kokeman jälkeen" Tenho sanoi.
"Isä muuten, muistatko sä mitä kävi?" Jennifer kysyi näppäilessään pikkuveljensä numeroa.
"Muistan. Auto osui muhun, mä lensin pitkänmatkan ja sitten kaikki pimeni ja tuli levollinen olo" Tenho sanoi.
Jennifer nyökkäsi ja soitti veljelleen.
Wilma Helin astui ulos Helsinkiin saapuneesta pussista raskaiden laukkujen kanssa. Hän loi pikaisen vilkaisun Helsingille tyypilliseen maisemaan.
"Perillä ollaan" hän sanoi mutta ei itselleen, vaan hiljattain kasvaneelleen vatsalleen. Wilma oli nimittäin raskaana. Hattarakatu oli aivan lähettyvillä, joten Wilma pääsi sinne kävellen vaikka raskaiden matkalaukkujen raahaminen ottikin voimille. Helinien perhe ei muuttanut samaan taloon kuin muut tutuksi käyneet perheet, vaan toiseen Hattarakadulla sijaitsevaan taloon, jota Helinien perheessä punaiseksi taloksi kutsuttiin. Muut henkilöt asuivat valkoisessa talossa. Wilma lähti kävelemään, ja saapuikin pian Hattarakadulle. Hän vilkaisi kauniita vanhoja taloja, joita hän ja hänen kihlattunsa Elias olivat aiemmin käyneet katsomassa.
"Voinks mä auttaa jotenkin?" paikalle sattunut Jack kysyi kun näki Wilman raskaan kantamuksen. Wilma naurahti.
"No ei sun tarvitse. Kyllä mä nää tonne sisälle saan"
"No toivottavasti sä viihdyt Hattarakadulla. Mä tulin tänne etsimään mun pikkusiskoani, joka kaapattiin kauan sitten mutta en oo viel löytäny" Jack huokaisi.
"Nimi ainakin lupaa hyvää" Wilma nyökkäsi ja hymyili. Jack auttoi häntä avaamaan punaisen talon oven. Wilma meni ovesta sisään, ja hymyili vielä Jackille. Jack nyökkäsi tervehdykseksi ja meni sitten itse sisään valkoiseen taloon, Elisaa tapaamaan.
May soitti Nurmisten ovikelloa hermostuneena. Joonas tuli avaamaan, ja nyökkäsi tervehdykseksi.
"Moi Joonas" May sanoi,
"No moi" Joonas hymyili.
May puri huultaan.
"Me tehtiin väärin" hän sanoi.
"Miten niin? Siis sähän vaan pussasit mua poskelle" Joonas sanoi.
"Se oli silti väärin" May töksäytti.
"Sä ite sanoit et se pusu oli vaan ystävälle" Joonas muistutti.
"Hei kuule, se merkitsi mulle oikeasti paljon enemmän. Ja just sen takii meidän ei pidä enää tavata" May sanoi.
Joonas katseli tyttöä mietteliäänä.
"Sä olet tossun alla" hän lopulta sanoi.
"Enkä!" May kivahti.
Joonas rauhoitteli häntä ja pyysi Mayn sisään.
"Mä en voi viipyä kauaa" May sanoi pikaisesti.
"Ai et Tom alkaa epäilemään?" Joonas kysyi.
"Ei se ala" May sanoi ja käänsi päätään vaivaantuneena.
Wilma lueskeli lehteä kiinnostuneena asunnossaan, joka oli vielä hyvin tyhjillään kun Elias kantoi sisään raskaita laatikoita.
"Hyvä mun pitikin kiilottaa veitset" Wilma sanoi ja meni nostamaan yhden laatikon pöydälle. Hän avasi laatikon, ja kaatoi sen sisällön pöydälle.
"Toivottavasti kaikki nyt tuli mukaan" Elias sanoi ja riensi takaisin rappuun hakemaan tavaroita.
Wilma otti käteensä yhden veitsistä, jonka pää oli kaikken terävin. Hän silitti veistä hellästi.
"Tässä ois sit tää lista" sisään tullut Elias sanoi ja ojensi veitsiään tutkivalle Wilmalle lehtiön. Wilma avasi lehtiön, ja katsahti sen kuvia. Yhdessä kuvassa oli mulkoileva Laila, ja naisen kuvan vierellä komeili numero 1.
"Laila asuu tossa valkosessa talossa" Elias sanoi ja viittoi ikkunasta Hattarakadun toiselle talolle päin.
"Se on hyvä tieto. Mukavaa tutustua naapureihin" Wilma hymyili ja antoi veitselleen kevyen suukon.
"Paljon sä saat rahaa seuraavasta keikasta?" Elias kysyi.
"Niin paljon että meidän rahahuolet katoaa pitkäksi aikaa" Wilma hymyili ja vilkaisi Eliaksen sylissä olevaa Pelle-koiraa.
"Onks sulla mitään aikarajaa?" Elias hymyili.
"Viikon sisällä hautaan, ajattelisin" Wilma sanoi ja laski veitsen kädestään.
"Parin päivän päästä sä pääset jo kotiin" hoitaja hymyili sängyssä makoilevalle Penalle.
"No entäs Olivia?" Pena kysyi.
"Luoti osui alaselkään, se olisi voinut halvaanuttaa hänet. Mutta onneksi ihme tapahtui, ja Olivia näyttää ainakin nyt olevan kunnossa. Jatkosta emme sitten tiedä"
"Luojan kiitos..." Pena sanoi hiljaa.
Poliisi tuli sisään.
"Mitä nyt?" Pena kysyi hämmentyneenä.
"Mä haluaisin kysyä pari kysymystä"
Pena huokaisi ja alkoi sitten katsella poliisia odottavasti.
"Kuka ampui ja ketä?" poliisi kysyi kysymyksen, jonka Pena oli arvannutkin odottavan vastausta.
"Mä tulin sisään kun tilanne oli jo meneillään, ja mä en ees tajunnu kun mä jo sain luodin jalkaani. Sit kaikki pimeni" Pena sanoi ja jätti kertomatta että oli itsekkin ampunut Serenaa jalkaan.
"Selvä. Kuka vois tietää enemmän?" poliisi kysyi.
"Serena Masula" Pena sanoi heti.
"Asia selvä. Voitko sä opastaa mut hänen luokseen?" poliisi pyysi hoitajalta ja he lähtivät yhdessä huoneesta. Pena jäi makoilemaan vuoteelle.
Jack melkein törmäsi Elisaan rapussa. Elisa oli lähdössä shoppailemaan.
"Helsinki on shoppailijan unelma" Elisa hymyili Jackille.
"Jaa. No voidaan me sit puhuu myöhemminkin" Jack sanoi.
"Ai halusitko sä puhua?" Elisa kysyi ihmeissään.
"Joo. Meidän tilanteesta" Jack sanoi.
"No voithan sä aina lähteä mukaan" Elisa ehdotti.
"En mä viittii tup-" Jack oli sanomassa mutta lause keskeytyi kun Simo tuli yksiönsä ovesta.
"Terve" Simo sanoi ja oli jo kävelemässä Elisan ja Jackin ohi.
"Lähe mukaan shoppailee" Elisa pyysi.
"En mä nyt tiiä" Simo sanoi ja asteli ovesta ulos.
"Te ette taida olla kovin hyvissä väleissä" Jack mietti.
"Kohtalaisissa" Elisa sanoi. "Ootko sä löytänyt mitään merkkejä siskostas?"
"En. Mä en edes usko että se on Helsingissä" Jack huokaisi.
"Eli sun pitää vissiin etsiä jostain muualta" Elisa arvasi Jackin ajatukset.
"Mut enhän mä voi koko suomee koluta!" Jack sanoi hätääntyneenä.
"Varmasti sun pikkusiskos elää vielä" Elisa arvasi taas Jackin ajatukset.
Laila istuskeli yksin suremassa Goottisten talossa. Hän katseli ympärilleen. Kaikkialla näkyi vain muistoja, jotka aiheuttivat kipua. Laila nousi ylös, ja haki kaapista sytkärin.
"Hyvästi Tenho. Hyvästi muistot" Laila sanoi hiljaa ja sytytti asunnon tuleen. Sitten hän otti takan luota hiilihangon, ja iski itseään niin kovaa päähän että menetti tajuntansa ja kaatui tulen lähettyville. Hän oli aiemmin sammuttanut palohälyttimen, joka ei alkanut tietenkään hälyttämään tulesta joka parhaillaan tuhosi Goottisten kotia.
Samuel ja Jennifer keskustelivat isänsä kanssa.
"Mäkin epäilen että se oli unta" Jennifer sanoi kun Tenho oli kertonut kokemuksestaan.
"Musta tuntui vahvasti, että se ei ollut. Jos mä en olisi kaatunut, olisin mä kuollut" Tenho sanoi. Samuel oli vain kokoajan halaillut isäänsä.
"Mä oon kuullut aika monista kuolemanrajakokemuksista" Jennifer pohti.
"Ja Jennifer, mä näin myös sut kun Laila soitti sulle ja kertoi mun olevan kriittisessä tilassa" Tenho muistutti.
"Saattohan sekin olla vaan kuvitelmaa" huokaisi Jennifer.
"Kuka tietää" Tenho nyökkäsi.
"No mä lähden nyt kotiin, me tullaan vielä myöhemmin illalla" Jennifer sanoi ja nousi ylös.
"Älkää nyt vielä menkö" Tenho pyysyi.
"Jäädään vielä" Samuel pyysi, ja sai Jenniferin istahtamaan takaisin isänsä sängyn äärelle.
"No hetkeks. Mut puhutaan jostain muusta"
"Totta kai. Vaikka siitä, että mä olen päättänyt ottaa Lailasta eron" Tenho sanoi. Samuel kalpeni, mutta Jennifer nyökkäsi hyväksyvästi.
"Onhan se kyl ihan järkevää, ottaen huomioon millanen akka äiti osaa olla"
"Sopiiks tää puku mulle?" Elisa kysyi Jackilta vaattekaupassa, ja vilkuili samalle peiliin. Vaatekaupassa työskentevä nuori nainen hymyili.
"Ihastuttava" nainen sanoi ja Jack nyökkäsi.
"Mut sopiiks minihameet mulle? Tai ees tää väri?" Elisa hätäili.
"No, värejä meillä on muitakin ja tuo ei ehkä ole sinulle aivan sopivin väri, mutta muuten minihame on kuin luotu sulle" nainen hymyili.
"Kiitos. Tosi kauniisti sanottu" Elisa nyökkäsi iloisesti ja meni katsomaan muita värejä. Jack katseli nuorta vaatekauppiasta, joka näytti hieman tutulta. No, Jack oli saattanut joskus nähdä naisen kadulla.
Nainen oli hoikka, ja hänellä oli hiukan tummempi iho kuin muilla. Hänellä oli kauniit, pitkät ja kiharaiset mustat hiukset sekä aika pieni nenä.
"Kivaa että jotkut tytöt saa vielä raahattua poikiakin vaatteidenostoon" hymyili kauppias.
"Mä ite kyl tarjouduin" Jack naurahti ja vilkaisi kun Elisa meni sovituskoppiin mustan minihameen kanssa.
"Vielä parempi juttu" kauppias sanoi ja meni sovituskopin luo odottelemaan Elisaa.
Gallup,
Uskotko Lailan selviytyvän, ja jos uskot niin miten uskot hänen selviytyvän?
JATKUU ENSI OSASSA
OSA 41.JÄRKKYNYT MIELI
Tuli ympäroi Lailaa, joka makasi lattialla kyvyttömänä puolustautumaan. Liekit nielivät Goottisten kotia, näky oli kerrassaan kamala.
Mari avasi silmänsä ojassa. Juoppo nousi ylös vaatteet yhä repaleisimpina ja likaisimpina. Hänen tukkansa oli aivan sekaisin. Hänen toinen kenkänsä oli kadonnut, ja mikä pahinta, Mari huomasi että hänen lompakkonsa oli viety.
"Nythän mää en saa kaljaa!" Mari parkaisi. Ohi menevät ihmiset mulkoilivat ojasta nousevaa naista.
"Mitä te mulkoilette?! Ajatelkaa jos teidän elämä ois sellanen ettette viinaa sais!" Mari kirkui.
Sitten hän istahti takaisin ojaan masentuneena. Tyylikkäästä naisesta oli tullut suurjuoppo, joka nukkui kadulla tai ojissa.
"Sä siellä ylhäällä, vanha elämä takas kiitos!" Mari huusi taivaalle. Sitten hän lähti kulkemaan katua pitkin ja potki tölkkejä. Simo tuli häntä vastaan.
"Mutsi..." Simo sanoi hiljaa. He eivät olleet nähneet kolmeen viikkoon.
"Simo. Näetkö millanen elämä äidilläs on?" Mari kysyi ja otti tukea Simon olkapäästä.
"Miten sä saatoit tuomita meidät kaikki?" Simo kysyi ja katsoi Maria pettyneenä.
"Mua tässä syytetään, vaikka itsehän mä eniten joudun kärsimään!" Mari örvelsi.
"Itsehän sä tän aiheutit" Simo huokaisi.
"Asutko säkin hotellissa?" Mari kysyi.
Simo vain käveli Marin ohi pudistaen päätään. Mari otti maasta tyhjän tölkin, ja heitti sen seinään. Hän kirosi kaiken mielessään, keksi syitä minkä takia nyt oli tilanteessa missä oli.
Jack ja Elisa kävelivät kotiin laukut täynnä vaatteita mitä Elisa oli ostanut.
"Tää oli aivan mahtava päivä" Jack sanoi vilpittömästi.
"Niinhän tää oli" Elisa hymyili. Jack katsahti taivaalle ja mietti mitä tehdä seuraavaksi.
"Mä mietin usein millainen tulevaisuus mun siskolla on. Vasta isona mä ymmärsin mitä kidnappaus tarkoittaa, ja teki kipeää kun mä tajusin että välttämättä se ei oo ees hengissä" Jack vuodatti tunteitaan.
"Mä en oikein ymmärä sua, koska mulla ei ole tollaisia kokemuksia" Elisa sanoi.
"Onneksi niitä ei kovin monella olekkaan" Jack hymyili pienesti. Elisa kääntyi Jackia kohti, ja halasi häntä kevyesti.
"Sä olet ollut todella suuri tuki" hän sanoi.
"No hyvä" Jack hymyili ja tajusi juuri miten tönkösti se oli sanottu. Miksei hän voinut keksiä mitään romanttisempaa! Hän päättikin korvata sanomiset tekemisillä, ja suuteli Elisaa tulisesti. Elisa antoi takaisin. Lopulta he irrottautuivat toisistaan.
"Simon suudelmat on sellasia kivan makeita ja sun suudelmat on suorastaan pelottavan tulisia" Elisa hymyili ja silitteli Jackin paitaa.
"Elisa. Sä kyllä tiedät tän, mutta sä olet mulle todella rakas" Jack sanoi.
"Niin säkin mulle..." Elisa hymyili.
Kalle oli tulossa asunnostaan, kun kuuli ääntä Goottisten asunnosta. Kalle tunnisti äänen tulipalon ääneksi, mutta kauhukseen huomasi oven olevan lukossa. Itsetuhoisia ajatuksiaan hautova Laila oli varautunut kaikkeen.
"Kalle Ukko täällä. Hattarakatu 26 B:ssä on syttynyt tulipalo" Kalle ilmoitti. Palomiehet ilmoittivat tulevansa välittömästi, ja Kalle jäi päivystämään oven eteen. Sillä aikaa Laila availi asunnossa silmiään. Hän päästi rääkäisyn kun tajusi ettei ollutkaan vielä kuollut.
"Älä hätäile, sä saat ihan just apua!" Kalle huudahti.
"Makarooniaivo! Mä en halua apua! Vihoviimeinen pässi!" Laila huudahti. Tuli oli jo aivan liki häntä.
"Ei sun tarvitse hävetä, kyllä kenelle tahansa saattaa sattua vahinko tulen kanssa" Kalle rauhoitteli Lailaa.
"Kun se ei ollut vahinko! Anna mun nyt vain kuolla rauhassa! Ei kaikkeen tarvitse puuttua"
Palomiehet tulivat sisään, ja Kalle osoitti oikeaa ovea. He murtautuivat sisään, ja raahasivat pian vastentahtoista Lailaa ulos.
"Sä olet nyt vähän sekavassa olotilassa... Mut-AUH!"
Laila oli potkaissut palomiestä luonnolliseen paikkaan (en nyt ala viljelemään sitä sanaa tässä) ja palomies lyyhistyi maahan.
"Toivottavasti toi opetti sulle ettet enää leikkisi supermiestä" Laila sanoi ja hieroi käsiään yhteen.
"Ja älkää sammuttako sitä tulta!" hän kirkaisi sisälle oleville palomiehille.
Anne lueskeli naistenlehtiä ja söi keksejä kun joku soitti.
"Anne Nurminen" hän vastasi lankapuhelimeen ja jatkoi keksien mussuttamista.
"Poliisista"
"Liittyykö tää jotenkin mun ex-mieheeni Sami Nurmiseen?" Anne kysyi heti. Hän aavisteli jonkun ilmiantaneen Samin polisiille.
"Sami Nurminen on kuollut. Mutta teidän pitäisi vielä tulla tunnistamaan ruumis"
Anne pudotti luurin ja hänen silmissään pimeni.
"Haloo?"
Hetken kulttua Sofia tuli huoneestaan, ja kauhistui nähdessään äitinsä sohvalla silmät ummessa.
"Mutsi, herää!" Sofia sanoi ja tuuppasi Annea. Anne hätkähti ja nousi ylös.
"Sami kuoli" Anne sanoi samantien.
"Isä...kuoli?" Sofia kysyi ja istui voimattomana äidinsä vierelle.
"Joo" Anne sanoi ja nousi ylös. "Mun on tehtävä viimeinen tehtävä"
"Et kai sä nyt vaan aio...?" Sofia kysyi.
"Mä aion ainoastaan mennä tunnistamaan Samin ruumiin. Voihan olla että poliisit on erehtyneet" Anne sanoi ja veti takin päälleen.
"No mä tuun mukaan" Sofia ilmoitti.
"Et sä saa nähdä ruumista. Mun pitää suojella sua siltä" Anne sanoi ja meni äkkiä ovesta. Sofia istahti sohvalle ja alkoi ahmimaan keksejä.
Laila oli siirtynyt merenrantaan Hattarakadulta.
"Suunnitelma B. Onnettomien torveloiden takia mä en saanut kuolla tuleen, joten mä tapatan itseni veteen" Laila sanoi hiljaa ja siirtyi hieman kauemmas veden luota, jotta voisi ottaa vauhtia ja juosta. Ensin hän kuitenkin otti taskustaan lapun, ja luki sen.
"Samuel,Jennifer,Tenho ja Kalervo. Tiedän että te vihaatte mua. Mutta sanoisitte kumminkin,ettei itsemurha ole ratkaisu. Haistakaa piisoni! Kyllä se on. Hyvästi!"
Sitten Laila henkäsi syvään, ja lähti juoksemaan. Ihmisiä oli pysähtynyt katsomaan kun nainen ryntäsi vettä kohti. Kuului monta kirkaisua, kun Laila hyppäsi laiturilta kylmään veteen. Mutta yksikään kirkaisu ei ollut Lailan oma. Hän painui veden alle kasvot päättäväisen näköisinä.
Sillä aikaa sairaalassa Jennifer alkoi tehdä lähtöä Samuelin kanssa.
"Laila ei sitten taida olla kotona. Kiukuttelee jossain" Tenho sanoi.
"Itsepäinen ämmä" Jennifer totesi.
"Tosi rumasti sanottu!" Samuel sanoi loukkaantuneena.
"Samuel, äitikään ei mikään hyväntekijä ole. Ei todellakaan" Jennifer puuskahti ja lähti ulos sairaalahuoneesta Samuelin kanssa. Tenho jäi katselemaan ulos ikkunasta. Hän näki läheisen meren laiturilla paljon ihmisiä. Tenho ei voinut tietää mitä tapahtui, sillä huone oli niin korkealle että hän ei nähnyt ihmisten ilmeitä.
Pena oli tullut kotiin kun Erkki oli hakenut hänet.
"Eihän sua varmasti epäillä mistään?" Erkki kysyi kun he ajelivat kohti Hattarakatua.
"Mä en kertonut että mä ammuin Serenaa" Pena kertoi.
"Hyvä" Erkki nyökkäsi.
"Musta kyllä tuntuu, että olisi pitänyt ampua Serenaa päähän. Tappaa se akka..." Pena sanoi hiljaa.
"Toi ei oo hauska vitsi" Erkki sanoi.
"Ei se ole vitsi. Serenasta ei millään pääse eroon" Pena huokaisi.
"Sä olet vain vielä vähän sekaisin, sähän et ennen ois tehny pahaa kärpäsellekkään" Erkki ihmetteli.
"Vihjaatko sä että mä olisin hullu?" Pena kysyi äkisti.
"En, vaan vain vähän sekasin koska sua on ammuttu jalkaan vähän aikaa sitten" Erkki rauhoitteli.
"Pysäytä" Pena sanoi hiljaa. Erkki ei kommentoinut, hän tosiaankin ihmetteli Penan äkisti muuttunutta käytöstä. Mies vaikuttii nyt jotenkin niin vaaralliselta. Pena otti ratista kiinni, ajoi syrjään ja pysäytti auton.
"Mennään nyt vaan kotiin,Pena" Erkki sanoi pala kurkussaan.
"Pois kyydistä" Pena sanoi ilmeettömänä.
"Tää on mun auto!" Erkki huudahti. Pena kuitenkin avasi oven, irrotti Erkin turvavyön ja työnsi hänet ulos. Erkki putosi kovalle asfaltille, ja jäi katselemaan kun Pena karautti pois.
Jennifer kauhistui nähdessään paloauton Hattarakadun pihalla.
"Jonkun asunto on sitten palanut" Jennifer vain totesi ja meni sisään. Kolmannessa kerroksessa hän rypisti otsaansa kun hän näki oven luona Kallen ja palomiehiä.
Samuel katsoi ympärilleen ihmetellen.
"Mitä on tapahtunut?" Jennifer kysyi.
"Eräs rouvashenkilö poltti asunnon ja yritti ilmeisesti tappaa itsensä tulella" palomies kertoi.
"Minkä näköinen?" Jennifer kysyi, sillä Lailan ulkonäöstä ei voinut erehtyä. Kovin monella ei ollut korppikotkanenää.
"Musta tukka joka oli nutturalla, ja korppikotkanenä" ilmoitti palomies. "Asutteko te tässä?"
"Asutaan, ja se on meidän äiti! Mihin se meni?" Jennifer kysyi heti.
"Kaatuiko äitiltä kynttilä?" Samuel kysyi.
"Vähän useampikin" Jennifer sanoi Samuelille ja katsoi sitten palomiestä odottavan näköisenä.
"En tiedä mihin hän meni" palomies sanoi.
"Samuel, nyt mentiin etsimään äitiä. Jos se on itsetuhoisella päällä niin meillä on hirveä kiire" Jennifer sanoi ja riensi ulos Hattarakadun valkoisesta talosta.
Ihmiset katselivat laiturilla kun sukeltajat etsivät Lailaa vedestä.
"Mitään ei löydy" toinen sukeltajista ilmoitti.
"Kyllä sen siellä jossain lähellä pitää olla, ei se niin syvälle vajonnut" sanoi eräs nuori nainen.
"Mä löysin jotain!" toinen sukeltaja ilmoitti ja molemmat menivät veden alle. Kohta he nostivatkin vedestä Lailan. Nainen näytti levolliselta. Aivan samalta kuin nukkuessaan-
"Elvyytystä!" huudahti toinen sukeltaja ja Lailaa alettiin elvyyttämään.
"Ei hengitä" yksi hoitaja sanoi mitattuaan Lailan pulssin.
"Jatkakaa silti, nainenhan saattaa viellä elää!" pomotteli noin 3-vuotias tyttö.
Tenho katseli ikkunasta, ja hämmentyi huomattuaan mustan ihmisten jota elvytettiin.
"Onks toi Laila..." Tenho kysyi hiljaa itseltään.
Gallup,
Kuka hahmo mielestäisi ansaitsisi jonkin suuremman juonen seuraavaksi? Eli kuka on mielestäsi ollut viime aikoina vähän varjossa?
JATKUU ENSI OSASSA
42.TENHON KOLMAS JÄRKYTYS
Osa on vähän lyhyempi kuin normaalisti, seuraava osa on taas normaalin pituinen.
Tenho riensi laiturille sairaalahuoneesta, ja katsoi kauhuissaan Lailaa, jota kannettiin paareilla sairaalaa kohti.
"Ei oo totta..." hän sanoi hiljaa.
Aada istuskeli Valintatuvan kassalla ja selaili papereita hermostuneena. Serena oli sanoutunut yhtiökumppanuudesta irti, ja uutta taas etsittiin. Elisa tuli sisään ja otti ostoskorin.
"Mitäs sä selailet?" Elisa kysyi.
"Papereita. Mä etsin yhtiökumppania" Aada sanoi ja vilkaisi sitten taas papereihinsa.
"Sä et sitten osaa pitää yhtiökumppania kovin kauaa" Elisa huokaisi ja laittoi Reissumies-ruisleipäpussin ostoskoriin.
"Serena sano ittensä irti koska se on kai lähdössä Tampereelle" Aada sanoi ja yritti keskittyä papereihin. Elisa laittoi koriinsa myös patonkia.
"Niinpä varmaan. Mistäs sä lapsentappaja nyt ajattelit yhtiökumppanin saada?" Elisa kysyi.
"Älä viitti. Mulla on oikeesti vaikeeta" Aada huokaisi. Elisa tyrskähti.
"Arvaa onko mulla? Multahan tässä on kuollut!" Elisa huudahti.
"Yritys on mulle melkein kuin oma lapsi. Valintatuvan taipale on just kohta ohi" Aada tiuskaisi.
"Sä ämmä vertaat lasta yritykseen?" Elisa huudahti. Hän viskaisi rahat pöydälle ja lähti Valintatuvasta pois. Aada huokaisi ja laittoi rahat kassaan.
Erkki tuli sisään asuntoonsa, ja näki Penan röhnöttämässä sohvalla.
"Miks sä heitit mut ulos? Mehän ollaan aina oltu kavereita" Erkki sanoi ja istahti sohvalle Penan viereen.
"Sä aloit vihjailemaan mun mielenterveydestä" Pena sanoi ilmeettömänä.
"Mä sanoin vaan että sun pitää vielä levätä ja lepyyttä hermojas" Erkki totesi.
"Ihan sama" Pena hymähti.
"Sä olet todella hyvä miehen malli Niilollekkin!" Erkki huudahti. Pena katsoi Erkkiä hiljaa.
"Sä. Älä. Sekaannu. Mun. Asioihin." Pena sanoi hiljaa, ja meni hakemaan jääkaapista oluen.
"Mikä sulla on? Mä en ollenkaan tunne sua!" Erkki sanoi ihmeissään.
"Ehkä mä olen sekopää niinkun sä sanoit. Soita vaan valkotakit paikalle" Pena sanoi ja joi hörpyn oluesta.
Elisa tuli sisään vihaisena.
"Mikäs sulla sitten on?" Erkki kysyi Elisalta.
"Aada! Se tyhmä blondi on niin ärsyttävä! Raivostuttava" Elisa puuskahti.
"Tänään on aika monella huono päivä" Erkki huokaisi.
"No se on ihan yleinen tauti..." Elisa sanoi ja laittoi ostokset pöydälle.
"Olut on lopussa" Pena totesi.
"En mä sitä tajunnut ostaa" Elisa sanoi anteeksipyytäväisen kuuloisena. Pena laski olutpullon pöydälle ja pyyhki suunsa hihaansa.
Laila makasi sairaalavuoteella. Jennifer ja Samuel istuivat hänen vuoteensa vierellä, ja myös Tenho oli päässyt paikalle mutta hänen piti istua omalla tuolilla. Laila liikahti vähän, ja raotti lopulta silmiään. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että hän olisi kuollut. Sitten hän huomasi sairaalalaitteet, ja kirosi hiljaa mielessään.
"Laila! Sä olet kunnossa" Tenho sanoi helpottuneena.
"Eikö tässä kaupungissa saa ihminen kuolla rauhassa!" Laila kirkaisi.
Hattarakadun valkoisessa talossa oli kuusi kerrosta. Ylimmässä kerroksessa oli jo pitkään hylättynnä ollut ja remontissa. Talon oven avasi erittäin kaunis nainen, oikea miestenlehtien lukijoiden päiväuni. Hänellä oli täydelliset huulet, tumma ja uhkea vartalo, pitkät tummanruskeat hiukset, sekä tummanruskeat silmät. Naisen nimi oli Juliaana Joentaus. Juliaana pyyhkäisi tukan silmiltään ja katseli arvioiden ympärilleen. Rapussa monen miehen katseet olivat kääntyneet ihailevina Juliaanan suuntaan, ja myös muutama kateellinen nainen oli vilkaissut häntä.
"Sisään, pojat" Juliaana kehotti ja kaksi miestä tuli sisään. He olivat Kasperi ja Juho.
"Kasperi, sulle tuli puuhia" Juho ilmoitti heti poikaystävälleen.
"Sulleppas" Kasper hymähti. Hän oli gootahtava mies, jolla oli pitkä ja hontelo vartalo. Hänen ihonsa oli aivan luunvalkea,ja hänellä oli mustat vaatteet. Juho taas omasi mustat lyhyet hiukset.
"Ei tässä paljon tarvita, voidaan vaikka kaikki tehdä yhdessä. Mutta mä kyllä tahtoisin tietää, onks tässä kaupungissa mun unelmien prinssiä" Juliaana huokaisi ja vaipui unelmiinsa.
"Niin joo, sitähän sä tänne tulit etsimään. Ihan kuin sä etsisit neulaa heinäsuovasta" Juho naurahti ja pukkasi Kasperia leikkisästi kylkeen.
"Vaikka tähän mennessä mä olen kohdannut vain tuijottavia miehiä, jotka tahtoo vain päästä yhteen paikkaan. Sänkyyn" Juliaana puuskahti.
"Etkö sä tykkää siitä, että sä olet silmänruokaa?" Kasperi ihmetteli. Hänestä olisi ollut tosi hienoa, jos häntä olisi tuijotteltu ihailtavasti kadulla.
"Mutta mä haluan ihmisen, joka arvostaa mua ihmisenä" Juliaana huokaisi.
"Mun tulee kyllä vähän ikävä meidän kolmiota" Juho sanoi. "Mutta on aika katsoa eteenpäin"
Niko istuskeli huoneessaan, kun Kalle tuli sisään ja istahti hänen viereensä.
"Moi Niko"
"Moi faija" Niko sanoi ja katsoi epäilevänä isäänsä. Mitä tuo nyt aikoi sanoa.
"Ethän sä enää ryyppää?"
"Ei mulla ole enää mitään syytä. Nyt mä seurustelen onnellisesti Jenniferin kanssa" Niko hymyili.
"No hyvä että sä saat järjestystä elämääsi. Goottisten asunto muuten paloi aiemmin päivällä, mut Jennifer on täysin kunnossa" Kalle lisäsi.
"Mitä?" Niko kysyi.
"Se Laila siellä vaan oli. Ja sekin haukkui palomiehet lyttyyn, vaikka ne pelasti sen hengen" huokaisi Kalle.
"Ai... No se onkin vähän outo." Niko sanoi.
"Mut Jenniferille ei käynyt mitään. Ettehän te oo viel harrastanu...?" Kalle kysyi.
"Ei me vielä olla" Niko hymyili.
"Hyvä. Sä olet sellaiseen vähän liian nuori" Kalle hymähti.
Juliaana oli mennyt ostoksille Valintatupaan, koska se oli erittäin lähellä Hattarakatua. Hän laittoi ostoskoriin kaikkea mahdollista, ja vilkaisi kyllästyneenä miestä joka tuijotti häntä kuin ilmestystä. Juliaana kiirehti kassalle, missä Aada päivysti. Aadakin katsoi hieman kateellisena Juliaanaa.
"Sori, ei ollut tarkoitus tuijottaa" Aada sanoi samantien.
"No, siihen pitää tottua" Juliaana nyökkäsi.
"Tasan kymmenen euroa" Aada sanoi ja Juliaana ojensi hänelle rahat. Aada oli selvästi valvoneen näköinen, Valintatupa-huolien takia.
"Voi että on rasittavaa" Juliaana huokaisi.
"Mikä?" Aada kysyi väsyneenä.
"Toi" Juliaana sanoi ja vilkaisi merkitsevästi häntä katselevan miehen perään.
"Koita kestää. Tommoset on ihan hönttejä" Aada hymyili kannustavasti.
Juliaana nyökkäsi ja lähti liikkeestä. Kadulla katseet kääntyivät taas häneen, ja Juliaana koitteli pidätellä itseään jottei sanoisi suoria sanoja.
Elisa oli lupaillut auttaa majatalon asioissa. Hän piti sitä auki kunnes Olivia ja Pena pystyisivät taas palamaan töihin. Pena oli hiukan rauhoittunut, ja pyytänyt Erkiltä anteeksi pientä sekoamistaan. Elisa seisoskeli tiskillä kun Wilma tuli sisään ja tiskille.
"Mä ottaisin spagetin" Wilma pyysi.
"Mä käyn tekemässä. Ja tuon sitten pöytään" Elisa hymyili ja meni takahuoneeseen. Kassalle tuli häntä tuuramaan jokin nainen. Wilma istahti nurkkapöytään, ja naputteli sen pintaa sormillaan odotellessaan. Myös Juliaana tuli sisään, ja meni tilaamaan salaatin.
"Ihan normaalin?" tarjoilija varmisti.
"Joo, ei mitään eläintä. Mä en syö eläintä missään tapauksessa" Juliaana hymyili pikaisesti ja istahti ikkunapöytään odottelemaan.
Elisa teki spagettia takahuoneessa, kun Jack tuli sinne.
"Tää on vaan henkilökunnalle" Elisa naurahti.
"Mutta mä taidan olla etuoikeutettu" Jack hymyili ja suuteli Elisaa. "Aiotko sä jäädä tänne pysyvästi?"
"Mä vaan auttelen Penaa ja Oliviaa" Elisa nyökkäsi.
"Sä oot niin hyväsydämminen..." Jack sanoi ja silitti Elisan poskea.
"Mä vaan autan niitä, jotka auttaa mua" Elisa hymyili ja suuteli Jackia.
Serena oli päässyt sairaalasta, ja oli mennyt hakemaan Niiloa hoitajalta.
"Niilolla ja mulla oli todella hauskaa" tämä hoitaja, Serenan ystävä sanoi.
"Niilo on kohtelias pikkumies" Serena hymyili.
"Oothan sä nyt ihan kunnossa?" hoitaja sanoi.
"Olosuhteet huomioon ottaen...olen" Serena nyökkäsi.
"Aiotko sä nyt sitten Tampereelle?" hoitaja kysyi.
"Eiköhän se oo parempi. Penan ja mun kaunis tarina koki lopun" Serena huokaisi.
"Sinuna mä en luovuttais noin helposti. Muista Serena, miten miehet on helposti hurmavattavissa. Muista ala-asteen Aleksei!" hoitaja kehotti kannusttavasti.
"Mä olen kokeillut jo kaikkea" Serena sanoi hieman kylmemmin.
"Entäs jos sä koittaisit saada Penan muistamaan teidän hyvät hetket vaikka yhteisen aterian kanssa?" hoitaja ehdotti.
"Kokeiltu on. Sillon Pena sano että se rakastaa Oliviaa" Serena puuskahti.
"Siinä tapauksessa sun pitää lähteä. Jos se on jo jonkun kanssa" hoitaja sanoi.
"Mun juna lähtee huomenna" Serena sanoi ja lähti Niilon kanssa.
Jennifer istuskeli isänsä sängyn vierellä.
"Jos mä jätän Lailan, se tappaa itsensä. Mutta jos mä pysyn sen kanssa naimisissa, ei se oo oikeaa rakkautta" Tenho tilitti.
"Vaikee tilanne tosiaan" Jennifer huokaisi.
"Mä en tiedä mitä mä tekisin. Koskaan Goottiset ei oo ollu näin syvässä suossa" Tenho melkein itki.
"Oikea rakkaus ei näin vaan kuole" Jennifer sanoi masentuneena. "Mä aina jaksoin toivoa että me oltaisiin ikuisesti yhtenäinen perhe"
"Mikään hyvä ei kestä ikusesti. Nyt sitten alkaa vaikka kuinka kauan kestävät huonot ajat" Tenho huokaisi.
"No onneks kaikki on sentään hengissä" Jennifer sanoi. Sitten hän alkoi tehdä lähtöä, ja nousi ylös. Jenniferin laukku tipahti vahingossa lattialle, ja sen sisältö paljastui. Tenho katsoi kauhuissaan pientä esinettä, joka oli tippunut laukusta.
Raskaustesti.
Gallup,
Mitä mieltä olet juonikuviosta, että Jennifer on ehkä raskaana?
JATKUU ENSI OSASSA
43.HUOMISPÄIVÄN TIET
Varoitan jo etukäteen, että osa tulee olemaan erittäin järkyttävä ja sisältää menetyksiä sekä suuria uutisia.
"Jennifer...?" Tenho sanoi ja katsoi tytärtään uskomatta silmiään.
"Ai toi..." Jennifer sanoi ja laittoi sen nopeasti takaisin laukkuunsa.
"Selitä" Tenho sanoi niin rauhallisesti kuin pystyi vaikka hänen sisällään velloi suuria tunteita. Tuntui kuin kohta räjähtäisi.
"Se on vaan testi" Jennifer sanoi hiljempaa kuin koskaan. Usein tyttö sanoi asiat suoraan ja kuuluvasti.
"Oletko sä jo tehnyt sen?" Tenho kysyi.
"Mä ajattelin tehdä sen tänään" Jennifer sanoi arasti.
"Mun tyttäreni on tehnyt lapsen jollekkin juopolle!"
"Ei se ole varmaa vielä olenko mä raskaana. Eikä millekkään juopolle" Jennifer mutisi. Tenho hakkasi itseään otsaan.
"Mitkään opit ei sitten ole menneet perille,jestas!" Tenho huudahti.
"Aina sä vain arvostelet muita!" Jennifer huudahti.
"Sä olet vasta teini!" Tenho huudahti.
"Mä täytän pian 17 eli en mä enää mikään pikkutyttö ole!" Jennifer huudahti.
"Raskaaksi saa tulla vasta 25-vuotiaana!" Tenho huudahti.
"Missä se muka sanotaan?" tuhahti Jennifer ja asteli pois.
Olivia tuli sisään Hattarakadun asuntoonsa. Hän oli juuri päässyt sairaalasta, ja Aada riensi halaamaan häntä tiukasti.
"Ihana nähdä sua!" Aada huudahti.
"Ja ihan terveenä" Olivia hymyili pienesti.
"Mulla on hirveät huolet Valintatuvan kanssa" Aada huokaisi.
"Harmi etten mä voi auttaa, kun mulla on jo hyvä työ Saluunassa" Olivia sanoi anteeksipyytävästi.
"Ei sun aina tarvitse siskoas auttaa" Aada hymyili pienesti, vaikka oikeasti Tikkojen ilonaiheet olivat sattuneista syistä vähissä.
Aada ja Olivia alkoivat syömään Aadan ostamia omenahillomunkkeja jutellen samalla kaikesta Hattarakadulla Olivian ollessa sairaalassa.
"Mä olen enimmäkseen puurtanut Valintatuvalla, jotta yritys pysyisi ees viimeset päivänsä pystyssä ennenkuin joutuu hautaan" Aada huokaisi.
"Varmasti sä löydät vielä yhtiökumppanin. Hyvä henkilö saattaa löytyä yllätävän läheltä." Olivia neuvoi.
"Tuskin ainakaan Hattarakadulta, saati lähiseuduilta" Aada huokaisi. "Muuten, Elisa ja Jack seurustelee" hän vaihtoi puheenaihetta.
Elisa tuli kotiin myöhään illalla, ja oli aivan väsynyt Saluuna Afroditen luona tuuraamisesta. Hän lysähti sohvalle ja pyyhki hikeä otsaltaan.
"Voi että mä olen väsynyt" Elisa sanoi Erkille joka istui hänen vieressään.
"Rankka päivä?" Erkki tiedusteli.
"Valittavia asiakkaita,tyytyväisiä asiakkaita jotka höpöttää kassalla..." Elisa luetteli.
"Sellasta se ravintolatyö on" Erkki hymyili.
"Saluuna" Elisa korjasi naurahtaen. "Onneks Jack kävi piristämässä"
Säkö ja Jack siis nyt seurustelette?" Erkki kysyi.
"Joo. Tai no ainakin yritetään" Elisa nyökkäsi.
"No onnea teille. Mulle se on vaan vaikeeta löytää seurustelukumppanii. Mut en mä kyllä ole edes vaivautunut etsimään"
Elisa hymyili myötätuntoisesti.
"Rupeeppa ettimmään, niin hämmästyt miten helposti noin komea mies löytää naisen" Elisa naurahti.
Erkki hymyili vihjailevasti Elisalle, joka hymyili takaisin. Kyllä hän voisi hieman Erkin kanssa leikkiä.
Juliaana joi viiniä saluunassa, kun sinne siirtyneet Olivia ja Aada tulivat sisään. Hän nyökkäsi tervehdykeksi naisille.
"Sähän olet se uusi naapuri! Voidaanko me istua seuraan?" Aada kysyi. Juliaana nyökkäsi.
"Mitä sä otat, mä tilaan?" Aada kysyi.
"Jotain pastaa" Olivia sanoi. Kun Aada meni tiskille, katsahti Olivia Juliaanaan.
"Sullahan ei vielä ole työpaikkaa?" hän kysyi Juliaanalta.
"Ei. Olisiko sulla jotain tarjolla?" Juliaanan ilme kirkastui.
"Ei, mutta mun siskolla olisi kokonainen puolikas yritystä tarjolla" Olivia kertoi.
"Mulla ei kyllä ole varaa mihinkään osakkuuteen" Juliaana sanoi. "Muuten kyllä kiinostaisi"
"Mutta mähän voin lainata sulle rahaa. Kun tolla Aadalla on paljon rahaongelmii ja sen yritys on ihan kohta haudassa jos joku ei auta" Olivia kuiskasi. Aada odotteli tiskillä tilauksia.
"No mikset sä itse osta sitä, jos asia on sulle noin tärkeä?" Juliaana kysyi.
"Koska mulla on jo työpaikka. Mä olen töissä täällä" Olivia kertoi.
"Sitten mä voisin suostua. Mutta ethän sä joudu sen lainan takia mihinkään rahallisiin vaikeuksiin?" Juliaana kysyi.
Aada tuli pöytään ja keskeytti heidän keskustelunsa.
Joonas ja May olivat kävelyllä pimeässä talvi-illassa.
"Tomin ja mun suhde taitaa vedellä viimeisiään. Yhden poskipusun takia!" May huudahti.
"No nyt kelpais olla Ranskalainen" Joonas nyökkäsi.
"Ai miten niin?" May naurahti.
"No ne ei pahastu poskipusuista. Siellä se on luonnollinen tapa tervehtiä" Joonas hymähti.
"Niinpä. Mä en voi kyl kuvitella Tomii antamassa poskipusuu sulle" May naurahti.
"On munkin aika vaikee sitä kuvitella" Joonas tyrskähti.
"Ei kyllä ole Tomin asia ollaanko me ystäviä vai ei" May sanoi ja kääntyi Joonakseen.
"Mut ei tehdä isompaa virhettä" Joonas sanoi ja silitti Mayn hiuksia.
"Joo,ei" May sanoi ja kavahti taaemmas.
"Mutta sä olet vain niin kaunis..." Joonas sanoi hymyillen flirttaavasti.
"Älä viitti" May sanoi ja tönäisi hieman Joonasta, joka johti siihen että Joonas kompastui kengännauhoihinsa ja kaatui autotielle. Ylinopeutta ajava auto ajoi hetkessä Joonaksen pään päältä. May kirkaisi kovaan ääneen. Joonas makasi maassa pää verisenä. Hänen suustaakin tuli verta.
Jennifer makasi järkyttyneenä vessan lattialla. Hän oli juuri tehnyt raskaustestin. Hän oli raskaana.
May oli istahtanut jalkakäytävänreunalle ja katseli kun Joonasta kannettiin paareilla ambulanssiin. Yksi ambulanssilääkäri istahti hänen vierelleen vakavana.
"Mikä tilanne?" May kysyi vaisuna.
"Mä olen todella pahoillani, mutta hänet viedään ruumishuoneelle" lääkäri sanoi ja laittoi kätensä Mayn olalle. May purskahti itkuun.
"Pääsethän sä kotiin? Pärjääthän sä?" lääkäri kyseli huolestuneena.
"Kyl mä...kai...pääsen" May nyyhkytti ja nousi ylös lääkärin avustaman. Poliisi tuli paikalle.
"Sähän olet silminnäkijä?" hän kysyi Maylta.
"Oon..." May nyyhkäisi.
"Miten siinä kävi?" poliisi kysyi vakavana.
"Joonas kompastu kengännauhoihinsa ja kaatu kadulle. Joku juoppo liiskas sen pään" May sanoi ja käveli nopeasti pois paikalta. Hänen omatuntonsa kolkutti, ja kyyneleet valuivat. May ei ollut koskaan tuntenut itseään näin syylliseksi. Ilman häntä Joonas eläisi vielä.
Johny,July ja Tom odottelivat Mayta ruokapöydässä makkarakeittokattilan ympärillä.
"Voitasko me alottaa jo? Mul on nälkä. May kuitenkin peuhaa jossain sen Joonaksen kanssa" Tom kysyi ärsyyntyneenä.
"Hyvä vaan, että May on löytänyt poikaystävän" Johny hymyili.
"Mä olin Mayn poikaystävä!" Tom kivahti.
"Olit. Mutta May tajusi että velipuolen kanssa ei seurustella. Kunnon tyttöhän se pohjimmiltaan on" Johny nyökkäsi.
"Susta on siis mukavaa että sun poikas suhde on hajalla?" Tom kysyi haastavasti.
"En mä sitä tarkoittanut" Johny yritti. July oli hiljainen ja mietiskeli itseään ja Simoa, ja heidän tekemäänsä virhettä.
"Sä olet koko ajan halunnut saada meidät erotettua! Sun mielestä vaan sä saat seurustella! Mutta eipä sunkaan suhtees oo täydellinen" Tom huudahti.
"Mä ja July rakastetaan toisiamme mutta ei olla sisaruksia. Meillä on kaikki edellytykset onneen" Johny tuhahti.
July katseli Tomia ja koitti saada hänet katsellaan olemaan hiljaa.
"Paitsi petollinen vaimo. Toi petti sua Simon kanssa" Tom sanoi ja asteli huoneeseensa. Johny jäi tuijottamaan hänen peräänsä, ja käänsi sitten katseensa Julyyn.
Seuraavana aamuna May oli tullut ruumishuoneelle katsomaan Joonasta. Hän istui Joonaksen sängyn vierellä kyyneleitä poskillaan.
"Joonas. Nyt oli sitten sun aikas nostaa purjeet ylöspäin. Mä olen todella pahoillani. Mä.. mä taisin rakastaa sua" May sanoi ja nyyhkäisi. Sitten hän puri huultaan ja jatkoi.
"Sä jaksoit aina lohduttaa mua, vaikka Tom painoikin päälle. Mun suru on varmasti pieni verrattuna sun perhees suruun, ja mun mielestä elämä tuntuu nyt arvottomalta..." hän kuiskasi ja purskahti sitten itkuun.
"Toista sun kaltastas ei maailmasta löydy! Sä olet niin komea...enkeli..." May itki. Hän suuteli Joonaksen elottomia huulia, ja hakkasi sitten itseään otsaan.
"Joonas, toivottavasti sä et kanna mulle kaunaa siellä missä sä nyt ikinä oletkin. Ja toivottavasti sä kuulet tän. Sori tosi paljon. Mun takia sun ainoa elämäs on poissa, ja toista sä et voi saada. Mä ymmärän jos sä vihaat mua nyt, mutta mä tahdoin vain pyytää anteeksi. Ilman mua sä vielä eläisit. Mä tyhmä menin tönäisemään sut auton alle" May sanoi hiljaa. Silloin huoneen ovi avautui, ja Anne astui sisään.
"Murhaaja!" hän sanoi raivoissaan.
Gallup,
Mitä mieltä olet Joonaksen kuolemasta, ja millainen hahmo Joonas mielestäsi oli?
JATKUU ENSI OSASSA
: 
