OSA 13.KISSATAPPELU

Laila tuli sisään ovet paukkuen.
"Mitä nyt?" Tenho kysyi ja meni vaimonsa luo.
"Se lepakko teki viimeisen temppunsa! Tönäisi mut rapussa alas!" Laila sanoi ja istui sohvalle.
"Sattuuko sun jalkaas?" Tenho kysyi hätääntyneenä.
"Ja sitten se lepakko kehtasi vielä yrittää auttaa! Mä kostan tän sille!" Laila sanoi vihaisena.
"Rauhoitu nyt kulta" Tenho yritti.
"En ikinä!" Laila huusi. "Voisin tappaa sen lepakon!"
"Sillä lepakolla on nimikin" Tenho rauhoitteli.
"Mua ei kiinnosta sen nimi, vaan miten mä voin kostaa sille" Laila ilmoitti topakasti.
"Jaa" Tenho sanoi ja nyökkäsi. "Mutta ethän sä voi kostaa jos me tehdään se ohjus?"
"Mä kostan sille ennen sitä" Laila sanoi. "Voisitko sä hieroa mun jalkaani?"
"Voisin" Tenho sanoi ja alkoi hieromaan Lailan kipeää jalkaa.
"Mä haluan aiheuttaa sille lepakolle tuskaa... Ja mä tiedän miten se onnistuu" Laila hymyili.
"Miten?" Tenho kysyi alistuneena.
"Mä erotan sen ja sen Tomin. Siitä Tomistahan tulee loistava meidän Jenniferille" Laila käkätti ja Tenhon mieleen tuli noita, mutta sitä hän ei tietenkään sanonut.
"Loistava ajatus,rakkaani"
Jennifer tuli sisään.
"Moi" hän sanoi ja meni huoneensa ovelle.
"Jennifer!" Laila huikkasi.
"Mitä nyt?" Jennifer kysyi ärsyyntyneenä ja kääntyi,
"Se lepakko heitti mut rappuja pitkin alas" Laila sanoi.
"Ihanko tosi? Sepäs hirveää. Ei sua näytä kauheasti sattuneen. Oikeastaan ihan hyvä että joku välillä höykyttää suakin!"
Sitten Jennifer meni ovet paukkuen huoneeseensa.

Jack makaili sohvallaan masentuneena. Hän kaipasi Elisaa, joka oli käyttänyt häntä hyväkseen saadakseen Simon mustasukkaiseksi. Taulu, jossa Elisalla oli pirunsarvet oli vielä kesken mutta Jackia mietitytti oliko niin fiksua tehdä pilkka taulu Elisasta, josta hän kuitenkin piti yhä niin paljon.

May tuli kotiin, ja Tom tuli heti häntä vastaan.
"Näytätpä sä olevan riemukkalla päällä" Tom sanoi.
"No mua väsyttää vähän" May hymyili.
"Auttaisikohan suutelu?" Tom kysyi ja kietoi kätensä Mayn ympärille.
"En usko" May sanoi ja työnsi Tomin kauemmas.
"No sun kannattaa sitten mennä nukkumaan" Tom hymyili.
"Niin mäkin aattelin" May sanoi ja sai kasvoilleen jonkin hymyntapaisen. Sitten hän käveli Tomin ohi omaan huoneeseensa. Ovikello soi. Tom avasi, ja Laila astui sisään.
"Mä olen Laila Goottinen" nainen sanoi ja ojensi kätensä. Tom kätteli naista. Hän tunsi Lailan siitä, että nainen ei ollut kovin naapuriystävällinen. Hän ei olisi ikinä uskonut Lailan itse tulevan soittamaan ovikelloa.
"Tom Smith"
"Mä näin äsken sun puolisiskos pusuttelemassa Niko Ukon kanssa" Laila sanoi. Hän oli sanonut ensimmäisen mieleensä tulevan nimen.
"Siis mitä?" Tom kysyi. May tuli huoneeseen. Hän oli kuullut mitä Laila oli sanonut.
"Älä usko ton korppikotkan puheita" May sanoi Tomille. Tom ei ollenkaan tiennyt, mitä uskoa.
"Älä sinä lepakko tule selittämään minulle" Laila sanoi pilkkaavaan äänensävyyn.
"Nyt leipäläpi umpeen!" May kirkaisi ja hyppäsi Lailan päälle. Hän kaatoi naisen lattialle, ja alkoi potkimaan tätä. Laila puraisi Mayta, ja potki takaisin.
"Tehän tappelette ihan kuin tarhaikäiset" Tom naurahti.
"Sun ei tarttee puuttuu tähän!" May huusi ja iski litsarin Lailan poskelle.
"Toi oli sun viimenen temppus!" Laila huusi ja antoi litsarin Mayn poskelle.
"Rauhottukkaa" Tom yritti mutta May kamppasi hänet niin että poika kaatui tappelevien naistne päälle. Laila nousi ylös.
"Jatkakaa keskenänne" hän sanoi ja pyyhki pölyä minkkiturkiltaan. Sitten hän asteli asunnosta ulos.

Simo tuli ulos asunnostaan, ja näki Lailan tukka sotkussa. Yleensä nainen oli rauhallinen ja hienostunut, mutta nyt Laila näytti raivostuneelta ja siltä että oli valmis potkaisemaan ketä tahansa. Laila lähti kävelemään portaita kohti, ja häneltä tippui nenäliina. Simo otti sen.
"Anteeks mut sult tippu tää"
Laila kääntyi ja meni nappaamaan liinan Simolta.
"Ja saa sanoo kiitos" Simo muistutti. Laila oli hetken hiljaa ja Simo oli jo varma että Laila ei tapansa mukaisesti vaivautuisi kiittämään.
"Kiitos" Laila sanoi ja lähti portaisiin. Simo jäi katsomaan naisen perään.
"Äläs tuijottele varattujen naisten perään. Varsinkaan jos ne on suo vaikka kuinka paljon vanhempia" kuului ääni. Simo kääntyi ja näki Olivian.
"Mä vaan annoin sen nenäliinan" Simo naurahti.
"Ja jäit kattomaan luvattoman kauan sen perään" Olivia tyrskähti ja meni hissiin. Simo meinasi huutaa jotain tytön perään, muttei viitsinyt. Laila ei ehkä ollut ulkonäöltään mitään parhaimpien näköisempiä, mutta jotenkin nainen silti kiehtoi Simoa. Mutta Simon oli pakko ymmärtää, ettei Lailan kaltainen nainen koskaan katselisi hänen kaltaistaan nuorta kloppia.

"Sano se uudestaan" Kalle pyysi.
"Mä en tunne jalkojani" Mikko toisti.
"Ei voi olla totta. Kaiken piti olla hyvin" Kalle sanoi hiljaa.
"Mä en halua olla loppuikääni pyörätuolissa" Mikko sanoi hiljaa.
"Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Ennemin tai myöhemmin" Kalle lupaili hätääntyneenä.
"Sellaista ei voi luvata" Mikko sanoi tuskastuneena.
"Haenko mä jäätelöä tänne sulle?" Niko pyysi.
"Ei tarvitse. Mulla ei nyt oo jostain syystä ruokahalua" Mikko huokaisi.
"Ei mekään sit mennä" Niko sanoi ja istui surullisena Mikon sängyn vierelle.
Tohtori tuli sisään.
"Mä en tunne mun jalkoja" Mikko sanoi heti.
"Etkö? Sä oisit päässyt testien jälkeen kotiin. Testeistä me nähdään onko tää ohimenevää vai jotain vakavampaa" tohtori sanoi.
"Toivottavasti ohimenevää" Mikko sanoi.
"Voiko Mikko päästä pyörätuoliin tai jotain?" Kalle pyysi.
"Testien jälkeen hän pääsee sellaisen kanssa kotiin" lupasi tohtori.
"Ajattele Mikko. Sä pääset kokeilemaan vammautuneen elämää" Emmi koitti keventää tunnelmaa varsin huonolla menestyksellä.
"Ei se oo hyvä asia. Mä en kestä jos tää kestää ikuisesti" Mikko sanoi hiljaa.

Elisa oli mennyt aamulla avaamaan Valintatuvan. Hän luki naistenlehtiä ja söi irtokarkkeja tiskin takana kun Aadan kidnapannut mies tuli sisään. Elisa ei edelleenkään tiennyt että mies oli kaapannut Aadan.
"Pikkusikareita" mies sanoi möreästi. Elisa nyökkäsi ja otti hyllystä askillisen pikkusikareita. Kun hän ojensi rasiaa miehelle, sattui häntä taas kylkeen. Elisa puri huultaan ja sai hymyiltyä ja ojennettua askin miehelle. Mies lähti, ja Simo tuli sisään.
"Moi Simo" Elisa tervehti vaisusti ja sulki naistenlehden.
"Moi Elisa" Simo tervehti. "Anteeks kun mä oon aiemmin ollut vähän töykeä"
"No oon mä vähän ihmetellyt. Vaikka on sulla tietysti ollut syytäkin" Elisa sanoi.
"Mä tykkään susta edelleen tosi paljon. Mutta onko sulla samoja tunteita mua kohtaan?" Simo kysyi.
"Aivan sairaasti. Aluksi mä kyllä vain leikin sun tunteillas" Elisa tunnusti.
"Mutta et enää?" Simo tarkisti.
"En. Sä olet niin ihana ja rakas ihminen..." Elisa sanoi ja tuli pois tiskin takaa.
Simo antoi naiselle hellän ja makean suudelman. Elisa suuteli häntä takaisin. Silloin ovi kävi ja Jack astui sisään. Hän järkyttyi nähdessään Elisan ja Simon suutelemassa.
"Miten sä voit imutella ton kaa julkisesti?" Jack kysyi Elisalta.
"Helposti" Elisa sanoi. Simo katseli Jackia miettien miksi mies tuli tiuskimaan Elisalle.
"Ootko sä kertonut miten tulit mun luokse itkemään eilen?" Jack kysyi.
"Olin just kertomassa. Ja se ei kuulu sulle" Elisa sanoi katsellen Jackia halveksuvasti. Simo katseli Elisaa hieman yllättyneenä.
"Niin, mitä saisi olla?" Elisa kysyi sitten ja meni takaisin tiskin taakse.
Jack otti sipsipussin ja meni maksamaan sen. Sitten hän lähti pois ovet paukkuen.

Pena ja Olivia istuivat Pizzeeria Limen isoimman pöydän äärellä.
"Miksi sä kutsuit mut?" Olivia kysyi.
"Mä ajattelin että haluaisitko sä tulla tänne töihin? Avajaiset on huomenillalla" Pena hymyili.
"Niin, no..." Olivia mietti.
"Kun mun käsittääkseni sä et ole töissä Valintatuvassa" Pena sanoi.
"Teen mä siellä välillä pikkuhommia, hyllyjen täyttelyy ja niin edelleen" Olivia sanoi.
"Joo, mut et siis mitään vakituista? Täällä ois hyvä duuni tarjolla" Pena sanoi.
"Vois se olla kivaa. Mä harkitsen" Olivia hymyili. Hän katseli ympärilleen. Sisutus oli kaunis ja tyylikäs.
"Pidätkö sä tästä paikasta? Viihtyvyys on tärkeää" Pena sanoi.
"On tää kaunis" Olivia hymyili. Pena ojensi kätensä, ja Olivia tarttui siihen. He kättelivät, ja Olivia tunsi olevansa onnellinen. Viimeinkin hänelläkin oli työpaikka!

Laila joi teetä miehensä kanssa. Tenho yritti esittää kiinnostunutta, kun Laila haukkui Mayn pystyyn.
"Ajattele, se vaan hyppäs mun päälle ja iski mut lattiaan! Mä voisin hirttää sen säälittävän lepakon!"
"Kai sä puolustauduit?" Tenho kysyi.
"Totta kai! Se lepakko nolasi mut pahan kerran! Mä en tajua miten Jenniferillä voi olla niin säälittäviä ystäviä"
"Ehkei meidän pidä puuttua Jenniferin asioihin" Tenho sanoi.
"Pian on pakko" Laila sanoi hiljaa.
"Sun kannattaisi sopia Mayn kanssa" Tenho sanoi.
"Sehän ei sovi. Oot sä eri mieltä?"
"En,rakkaani"
"No hyvä. Kyllä tälläisessä tilanteessa pitää tukea vaimoaan ja vastustaa sitä hirvittävää lepakkoa!" Laila kivahti.
"Kyllä,rakkaani" Tenho huokaisi. "Mutta ota suklaata, se rauhoittaa"
Laila otti konvehtirasian, ja iski heitti sen seinään.
"Mä teen kohta tikkataulun jossa on sen harakan kuva!" Laila sanoi.
"Nikkaroitko ihan itse?" Tenho ihmetteli.
"En, vaan sinä!" Laila kivahti. Tenho naurahti. Niinpä tietysti.

Aada istui saunan laiteilla ja lämmitteli. Hänellä ei ollut mitään päällään, eihän saunassa yleensäkkään ole. Hän nautti lämmöstä, koska päivä oli ollut rankka. Oli pitänyt täyttää vaikka kuinka monta hyllylistä Valintatuvassa. Mutta kaupan pitäminen oli hauskaa, varsinkin kun huomasi oman yrityksensä edistyvän.
Silloin Aada kuuli askelia pukuhuoneesta. Hän säikähti, sillä Olivia oli sanonut menevänsä juhlimaan ja Elisa oli Simon luona yötä. Eli se ei voinut olla kukaan Tikkojen taloudessa asuva. Aada otti löylykauhan käteensä ja peffa-alustan ympärilleen. Silloin hän näki, että joku tirkisteli saunan oven takaa. Aada kirkaisi.
JATKUU ENSI OSASSA

14.PYÖRÄTUOLISSA-IKUISESTIKO?

Aada piteli löyöykauhaa kädessään valmiina humauttamaan ketä tahansa kuka vain astuu sisään.
"Kuka siellä?" Aada kysyi. Silloin kuului askelia, ja Aadan helpotukseksi henkilö poistui pukuhuoneesta. Hän päätti itsekkin lähteä saunasta, ja meni pukuhuoneen puolelle. Hän kauhistui huomatessaan että hänen kaikki vaatteensa olivat kadonneet. Kaikki, myös pyyhe ja kylpytakki. Aada istui penkille miettien epätoivoisena mitä voisi tehdä. Seuraavan henkilön saunavuoro alkaisi pian.
"Mitä mä teen..." Aada sanoi hiljaa ja takoi itseään nyrkillä päähän. Hänen kännykkänsä oli ollut takin taskussa, joten hän ei voinut soittaa Elisaa tai Oliviaakaan tuomaan vaatteita.

Jack käveli Hattarakadun rapussa, sillä hänet oli kutsuttu asuntonäyttöön. Kaunis välittäjä odottelikin jo tyhjillään olevan asunnon edessä.
"Linda Maikkila" nainen esittäytyi.
"Jack Toronte"
"Niin, tässä olisi tosiaan vapaana oleva asunto. Ja sä vaikutat olevan kiinnostunut" Linda sanoi ilman hymynhäivääkään.
"Erittäin" Jack sanoi ja hymyili Lindankin puolesta.
"Tällä asunnolla on sitten muitakin kiinnostuneita ostajia. Ja tarjoukset ovat olleet hyviä. On vaikea pistää paremmaksi, mutta aina kannattaa yrittää" Linda sanoi.
"Tottakai" hymyili Jack. Hän aikoi ostaa tämän asunnon, hinnasta riippumatta. Linda avasi asunnon ovet avaimillaan, ja meni sisään Jack perässään. Jack katseli ympärilleen asunnossa. Tapetit olivat kauniin vaaleanvihreät.
"Entinen asukas tapettiin" Linda sanoi kylmän väliinpitäämättömästi.
"Ai" Jack sanoi miettien miten Linda saattoi sanoa sen niin.
"Ammuttiin, mutta syyllinen ei ole vielä selvillä." Linda jatkoi.
"Jaahas" Jack sanoi.
He menivät keittiöön, joka oli hyvin pieni mutta siellä mahtui yksi ihminen hyvin puuhailemaan.
"Onhan tää ihan hieno" Jack hymyili.
"Niinhän tämä on" Linda sanoi asiallisesti.

Elisa ja Simo suutelivat kaupan takahuoneessa, ja kiskoivat vaatteita toistensa päältä.
"Ehkä meidän ei kuitenkaan pitäis" Elisa sanoi yhtäkkiä.
"Miten niin?" Simo kysyi huolestuneena.
"Koska joku asiakas saattaa tulla" Elisa naurahti.
"Tuskin" Simo sanoi hiljaa.
Silloin Laila asteli takahuoneeseen.
"Mä olen tässä liikkeessä asioinut siitä lähtien kun tämä avattiin, ja en ole koskaan saanut näin ammatitaidonta palvelua" Laila sanoi.
"Anteeks..." Elisa sanoi ja veti vaatteet päälleen. Sitten hän meni Lailan perässä kaupan puolelle.
Laila laittoi ostoksensa tiskille.
"Mä odotin ainakin viisi minuuttia. Taidatte nyt menettää yhden maksavan asiakkaan" Laila sanoi.
"Ikävää" Elisa sanoi ja ojensi Lailan ostoksia naiselle.
"Ja tässä on tasaraha" Laila sanoi ja iski pari seteliä pöytään. Sitten hän käveli loukkaantuneen näköisenä pois. Simo tuli Elisan luo.
"Voidaanko me jatkaa?" hän kysyi.
"Voidaan. Mutta mennään meille" Elisa hymyili.
"Miten haluat" Simo sanoi. Sitten he lähtivät käsi kädessä ulos kaupasta.


Mikko luki sairaalavuoteellaan Aku Ankkaa, kun hoitaja ja Kalle tulivat sisään. Hoitajalla oli mukanaan pyörätuoli.
"Sä pääset nyt kotiin. Me ilmoitellaan kun testin tulokset ovat tulleet"
"Siitä testistäkö selviää kävelenkö mä enää ikinä?" Mikko kysyi.
"Aivan" nainen sanoi ja auttoi Mikon varovaisesti pyörätuoliin.
"Tiedättekö te milloin ne tulee?" Kalle kysyi.
"Emme ole varmoja mutta uskomme että viikon sisällä" hoitaja hymyili.
"No hyvä ettei kauempaa kestä" Kalle hymyili ja alkoi työntää pyörätuolia ulos huoneesta. Käytävällä hän muisti unohtaneensa käsineensä huoneeseen.
"Mikko, odota tässä hetki. Mä haen mun käsineet" Kalle sanoi ja jätti Mikon käytävälle. Mikko näki että lähettyvillä oli toinen pyörätuolissa istuva ihminen, tyttö joka näytti olevan osapuilleen Mikon ikäinen. Mikko päätti tehdä tuttavuutta, koska hehän olivat sentään samassa tilanteessa.
"Moi, mä olen Mikko" hän sanoi.
"Mie olen Irmeli" tyttö sanoi. Mikko huomasi että tytön ärrän ääntäminen oli hiukan outo.
"Mitä kuuluu?" Mikko kysyi.
"Hyvvöö vaa. Paitsi että meirän tietokone teki loparit" tyttö sanoi painottaen taas ärrää.
Mikko oli hetken hiljaa, kunnes Irmeli alkoi taas puhumaan. Tyttö oli selvästi hyvin puhelias.
"Minun vanhempooni sanoovat, et minnuun rintsikoita ei varasteta, väittöövät että kadotan ne itte" Irmeli höpötti.
"Voisko se olla mahdollista?" Mikko kysyi.
"No eei! Minnuun rintsikat on kuules suosittuu merkkii, et kylhän niit varastetaan joo" Irmeli sanoi vihaisesti. Kalle tuli, ja huomasi Mikon puhuvan Irmelin kanssa.
"Morjens" Kalle sanoi Irmelille.
"No päevöö" Irmeli sanoi iloisesti.
"Vie mut pois ton luota" Mikko sanoi hiljaa. Hän ei oikein ymmärtänyt Irmeliä. Kalle oli juuri lähdössä viemään Mikkoa, kun Irmelin äiti tuli. Ja nainen oli Kallen mielestä hyvin kaunis. Naisen nimi oli Linda Maikkila.

May ja Tom suutelivat sohvalla, kun Johny tuli sisään.
"Irti toisistanne, nulikat" Johny sanoi. May ja Tom jatkoivat suutelua silti.
"Mitä mä sanoin!?" Johny karjui ja May hypähti säikähtäneenä kauemmas Tomista.
"Te ette voi jatkaa seurusteluanne. Se on ohi nyt tajuatteko!" Johny sanoi vaarallisen hiljaisesti.
"Turpa umpeen, tiukkapipo" Tom sanoi ja nousi ylös.
"Sä et puhu mulle noin" Johny sanoi varoittavasti.
"Tai muuten tulee vessaharjasta, niinkö?" May töksäytti.
"May, July huutaa sulle myöhemmin" Johny sanoi.
"Te ette oo ite yhtään meitä parempia. Salailitte kirjejuttuakin vaikka kuinka kauan!" Tom huusi isälleen.
"Poika, tää on viimeinen varoitus!" karjaisi Johny.
"Älä suututa sitä" May sanoi ja veti Tomin lähemmäs itseään.
"Ja älä sinä käpälöi mun poikaani!" Johny sanoi Maylle.
"Älä ite huuda pojalles" May sanoi rauhallisesti. Johny ei ollut koskaan aiemmin raivostunut näin silmittömästi.
"Mä teen mitä haluan, mutta te olette kaksi ala-ikäistä kokematonta teiniä" Johny sanoi syyttävä sormi pystyssä.
"Tom, tuu nyt" May sanoi ja meni omaan huoneeseensa Tom perässään. He telkesivät oven ja istahtivat helpottuneina sohvalle.

Linda ja Kalle olivat tulleet juttuun, ja menneet Irmelin ja Mikon kanssa sairaalan kahvioon.
"Mistäs te tuutte, kun Irmeli puhuu murteilla ja sä et?"
"Me ollaan muutettu Pohjois-Karjalasta kauan sitten, mutta Irmeli haluaa puhua murteilla koska on tottunut niihin" Linda sanoi. Hänen äänensä oli melko konemainen.
"Meirän koti oli mökki siel päi" Irmeli selitti.
"Aivan. Me asuttiin mökissä, ja meillä ei ollut tietoakaan sivistyksestä" Linda sanoi. Mikko huomasi, ettei Lindassa ja Irmelissä ollut paljon samaa näköä.
"Assuutkos sää omakotitallos?" Irmeli kysyi Mikolta.
"Ei kun kerrostalohuoneistossa" Mikko sanoi. Hän oli jo hieman kyllästynyt Irmelin jatkuvan höpinään.
"Irmeli ja mä aletaan tästä lähtemään kotiin" Linda sanoi ja nousi ylös.
"Muutes poitsu, meiränkin koti on kerrostalohuoneisto nykkyään" Irmeli sanoi.
"Niin, me asutaan Piparminttutiellä" Linda sanoi kylmästi ja lähti pois Irmelin kanssa.
"Mitäs pidit Irmelistä?" Kalle kysyi.
"Aika outo" Mikko sanoi rehellisesti.
"Irmelin puhetyyli saattaa olla erikoinen" Kalle myönsi.
"Se ei näyttänyt yhtään äidilleen" Mikko totesi. Kalle myönsi Mikon olevan oikeassa. Lindan tukka oli suklaanruskea ja tuuhea. Irmelin tukka oli nutturalla ja hiirenharmaa. Lisäksi Irmelin kasvot olivat pulleat, mutta Lindan eivät.
"Mukavia ihmisiä olivat kuitenkin" Kalle sanoi.

Mari ja Milla katselivat yhdessä televisiosta saippuasarjoja. Mari imetti Vernaa samalla. Elisa ja Simo tulivat sisään. Mari nosti katsettaan, ja huomasi heti Simon tuoneen tyttöystävän näytille.
"Moi. Tää tässä on Elisa. Tossa on mun äiti Mari ja siskot Milla ja Verna"
"Mä en nyt voi kätellä, kun imetän lasta" Mari pahoitteli ja hymyili.
"Ei se mitään" Elisa sanoi ja kätteli paikalle tullutta Jyrkiä.
"Me mennään mun huoneeseen" Simo hymyili ja vei Elisan huoneeseensa.
"Hienoa että Simollakin on nyt joku" Mari hymyili.
"Niinpä" Jyrki sanoi. "Onkos sulla Milla?"
"No ei" Milla sanoi ja livahti huoneeseensa.
"Milla ärsyyntyy tollasesta, niin että jos et viitsis" Mari sanoi.
"Mä pyydän siltä myöhemmin anteeksi" Jyrki lupasi ja suuteli Maria suulle.
"Hyvä. Pidätkö sä hetken Vernaa?" Jyrki nyökkäsi ja otti Vernan.

Aada hiippaili rapussa penkkien alta löytämänsä jonkun toisen pyyhe ympärillään. Hän pääsi kuin pääsikin turvallisesti ovelle asti, ja meni sisään. Olivia istui katsomassa telkkua.
"Joku varasti mun vaatteet" Aada kertoi.
"Kuka?" Olivia hämmentyi.
"No kun en tiedä. Taisivat tulla tarpeeseen" Aada huokaisi.
"Tosiaan" Olivia sanoi.
"Mut mä aion saada kiinni sen vaatevarkaan" Aada vannotti.
"Onnea yritykseen" Olivia naurahti.
"Sitä tarvitaan" Aada puuskahti ja istui Olivian viereen sohvalle. "Saako joku sadistista nautintoa toisten vaatteiden varastamisesta?"
"Ilmeisesti saa"

May ja Tom istuivat Mayn sängyllä.
"Ärsyttävää kun isä yrittää kokoajan estää meidän seurustelun" Tom huokaisi.
"Älä vähättele, se on enemmän kun ärsyttävää" May sanoi kitkerästi.
"Meidän on pakko tehdä jotain, jos se ei lopeta. Tänäänkin se meinas lyödä meitä" Tom sanoi.
"Et oo tosissas" May sanoi ja katsoi Tomia epäuskoisena. Hän ei ollut ollenkaan samaa mieltä poikaystävänsä kanssa.
"Oon mä tosissani. Mä en oo koskaan nähnyt sitä niin vihaisena" Tom sanoi hiljaa.
"Ehkä meidän tosiaan pitää tehdä jotain. Kun vaan tietäis mitä" May sanoi surullisena.
"Muutetaan pois" Tom sanoi.
"Eihän me voida. Minne me voitaisiin mennä?"
"En mä vaan tiedä, mahdollisiman kauas täältä"
"En mä kuitenkaan haluis lähtee Helsingistä... Mul on tääl koulu ja kaikkee. Sori" May sanoi. Sitten hän nousi ylös ja lähti huoneesta.
JATKUU ENSI OSASSA

OSA 15.KUOLEMA

Simo ja Elisa makoilivat Simon sängyllä rauhallisina.
"Tää on kyllä kivaa ajanviettoo" Elisa hymyili ja pussasi Simoa huulille.
"Enemmän kuin hyvää" Simo hymyili.
"Simo... Millon sun pitää palata armeijaan? Kun ethän sä sieltä poiskaan pääse noin vain..." Elisa sanoi.
"Mun pitää mennä parin päivän päästä, ja mä keksin jotain jotta mä pääsisin sieltä nopeemmin pois" Simo hymyili.
"Toivottavasti mahdollisimman pian" Elisa sanoi ja kietoi kätensä Simon ympärille.
"Mä yritän parhaani" Simo sanoi ja nousi istumaan sängylle. Elisa nousi perässä.
"Ja mä koitan pärjätä pikkuhetken ilman sua" Elisa sanoi. Silloin ovi avautui ja Mari tuli pikkuleipälautasten kanssa sisään. Kun hän oli lähtenyt, naurahti Simo.
"Kun mulla on oma kämppä, niin ei tollasesta enää oo vaivaa. Voidaan olla yhdessä ilman mitään häiriötä..." Simo kuiskasi ja silitti Elisan poskea.
"Mä odotan sitä" Elisa hymyili. "Mistä sä ajattelit hankkia kämpän?"
"Helsingistä" Simo hymyili. "Eli täältä. Haluun kuitenkin olla vielä lähellä mun perhettä"
"Ymmärän" Elisa hymyili. "Mut täällähän kämpät on tosi kalliita?"
"Maksakoot vaikka tonnin, kunhan mä olen lähellä sua ja perhettä" Simo sanoi.

Alkoi olla ilta, ja Pena valmisteli Pizzeeria Limen avajaisia. Valmistelut alkoivatkin olla jo hyvin valmiita, ja pian sisään astuikin kauniisti pukeutunut Olivia. Pena katsoi naista. Hän ei ollut koskaan nähnyt Oliviaa niin kauniina, kun nyt.
"Tervetuloa" Pena sanoi ja kumarsi leikkimielisesti. Olivia naurahti.
"Viihtyisän näköstä. Aada tulee kohta, Elisa on Simon luona mutta nekin tulee varmasti" Olivia hymyili.
"No hyvä. Että saadaan tupa täyteen" Pena sanoi. Olivia nyökkäsi.
"Mä ottaisin yhden veden. Onks vesi ilmaista?"
Pena nyökkäsi ja ojensi Olivialle lasillisen vettä.
"Osaatko sä tehdä pizzoja?" Olivia hymyili.
"Mä oon ollu kauan sitten yhellä kurssilla" Pena sanoi.
"Okei" Olivia sanoi. Jennifer tuli sisään ja molempien katseet kääntyivät häneen. Jenniferillä oli lyhyt punainen hame, revityt sukkahousut, ja hänellä oli liiankin tummaa kajaalia.
"Hei Jennifer" Olivia sanoi.
"Moi" Jennifer nyökkäsi hitaasti ja istahti baarijakkaralle joka oli baaritiskin edessä. "Mä voisin ottaa kinkkupizzan"
"Mä teen" Pena sanoi Olivialle ja meni leipomaan.
"Sähän oot mun käsittääkseni töissä täällä" Jennifer sanoi.
"Niin, mitä siitä?" Olivia kysyi ja laittoi tyhjän lasin tiskille.
"Vaikka et varmaan ees osaa tehä pizzaa?"
"Täällä on muita työntekijöitä pizzan tekoa varten. Mä lähinnä siivoilen" Olivia naurahti.

May katseli itseään peilistä. Hän ja Tom lähtisivät yhdessä pian Pizzeeria Limen avajaisiin.
"Oletko sä kohta valmis?" Tom tuli kysymään hymyillen.
"Ihan just, mä laitan enää vähän huulikiiltoo" May sanoi ja hymyili peilin kautta Tomille.
"Sori kun mä ehdotin sitä karkaamista. Kyllä mä ymmärän että se ei oo kovin järkevä ajatus" Tom sanoi pahoittelevasti.
"Ei se mitään. Muuten mä tietysti lähtisin, mut täällä on koulu ja kaikkee" May sanoi.
"Mä ymmärän" Tom sanoi ja kiersi kätensä takaapäin Mayn ympärille. May hymyili ja laittoi huulipunan laukkuunsa. Hän kääntyi suutelemaan Tomia suulle.

Jennifer söi pöydässä kinkkupizzaansa ja jutteli Nikon kanssa.
"Eli niistä testeistä siis selvii miten Mikon käy?" hän kysyi.
"Joo, näin mä ainakin käsitin" Niko sanoi.
"Toivottavasti ne tulokset tulee pian. Ei ois kiva olla ikuisesti pyörätuolissa, ja vielä epätietoisena" Jennifer sanoi. Niko hymyili ja koitti ottaa Jenniferiä kädestä.
"Älä ees yritä" Jennifer sanoi ja veti kätensä kauemmas. "Mä haluaisin mieluusti syödä rauhassa"
"Anteeks" Niko sanoi ja nousi ylös. Hän otti taskustaan tupakka-askin, ja meni ulos tupakoimaan. Jennifer söi viimeisen palan pizzaa, ja nousi ylös. Hän huomasi sisään tulevan Linda Maikkilan Irmelin kanssa. Jennifer huomasi tytöllä olevan samanlainen elämäntilanne kuin Mikolla.
"On tää kylki aeka samanloinen ko muutki pizzapaekot" Irmeli sanoi. Jennifer tyrskähti tytön tavalle puhua.

Jack käveli Pizzeeria Limeä kohti illan pimeydessä. Katuvalot loistivat kirkkaina, ja muutamia kissoja juoksenteli ympäriinsä. Jack pysähtyi katselemaan merta ja miettimään tilannettaan. Hänellä oli palava halu kostaa Elisalle, vaikka tunsikin rakkautta naista kohtaan. Hän otti kiven, ja heitti sen veteen. Kivi painui heti pinnan alle. Aivan kuten Jackin mahdollisuudet Elisaa kohtaan. Hän oli sanonut Elisalle todella pahasti, ja kyllä hän tiesi sen. Hän ei tiennyt enää, halusiko hän edes kostaa. Silloin hän kuuli kikatusta jostain. Hän katsoi eteensä, ja näki Elisan ja Simon kävelevän hieman kauempana. Kyllä hän halusi. Jack lähti kävelemään hiljaa Elisan ja Simon perässä, katsellen samalla maisemia. Elisa ja Simo huomasivat Jackin.
"Liity seuraan" Elisa pyysi.
"Ei kiitos" Jack yritti sanoa asiallisesti.
"Me ollaan menossa Limen avajaisiin, niin kuin kai säkin" Elisa hymyili.
"Terävä huomio" Jack sanoi.
"Liity nyt vaan seuraan" Simo hymyili.
"Mä sanoin jo etten halua!" Jack ärähti ja lähti kävelemään toiseen suuntaan. Elisa ja Simo katsoivat hänen peräänsä hämmentyneinä.

Laila ja Tenho istuivat sohvalla ja joivat valkoviiniä. He eivät menneet Pizzeeria Limen avajaisiin, koska eivät pitäneet mistään juhlista joissa sali oli täynnä ihmisiä. Tai siis Laila ei pitänyt, eikä Tenholla ollut paljon valinnanvaraa.
"Mä pidän enemmän koti-illoista yhdessä sun kanssa" Laila hymyili ja joi hörpyn valkoviinistään.
"Niin mäkin" Tenho hymyili, vaikka hänestä olisi ollut ihan mukavaa mennä avajaisiin.
"Se lepakkokin olisi varmaan ollut siellä. Mun mielestä lepakoilta ja homppeleilta pitäisi kieltää pääsy julkisille paikoille. Tiedätkö sä onko kukaan tän talon asukas homppeli?" Laila kysyi.
"En. Ja eihän meidän tarttee välittää tollasista asioista" Tenho yritti.
"Mä aion hankkiutua lopullisesti eroon siitä lepakosta" Laila sanoi vaaralliseen äänensävyyn.
"Mitä sä tolla tarkoitat?" Tenho kysyi. Laila hieroi käsiään ja näytti erittäin mielipuoliselta.
"Sovitaanko niin, että May on huitaissut mua veitsellä? Sen jälkeen sitä tuskin tässä talossa enää nähdään" Laila hymyili.
"Miten sä aiot saada Mayn huitasemaan sua veitsellä?" Tenho sanoi.
"Tenho-rakas, sulla on vielä paljon opittavaa pahasta maailmasta" Laila sanoi mielipuolisella äänellä.

Jack riensi kotiinsa, ja avasi äkkiä oven. Hän meni sisään, otti siveltimen ja alkoi jatkaa kankaalle aloitettua pirunsarvista Elisaa. Hän maalasi erittäin nopeasti mutta silti tarkasti, jotta ehtisi Pizzeerian avajaisiin paljastamaan Elisan juonet kaikille. Kankaalle hahmoteltu nainen oli erittäin hieno ja Elisan näköinen, ottaen huomioon että Jack ei ollut kuvaa maalatessaan ollut edes katsonut mallista. Neljänkymmenen minuutin kulttua työ oli valmis. Sen piti vielä antaa kuivua 20 minuuttia. Kun Jackin kotiin tulosta oli kulunut tunti, otti hän työn, laíttoi sen muovipussiin ja riensi rappuun. Hän juoksi niin kovaa, että törmäsi vahingossa vanhaan naiseen;
Nataliaan, jolla oli painavat kauppakassit. Jack kauhistui kun huomasi että kaatunut vanhus ei enää noussut.
"Oletko sä kunnossa?" Jack kysyi ja polvistui naisen äärelle. Natalie avasi silmänsä, ja nosti katsettaan. Hän näki Jackin.
"Ensin Herra Uunonen... ja nyt minä..." Natalie sanoi hiljaa. Hän meinasi jo sulkea silmät, mutta sai juuri ja juuri vielä raotettua niitä vähän.
"Käske...Erkki Masulaa...avaamaan mun kassakaappi...avain on..." nainen sanoi mutta ei ehtinyt kertoa missä avain on, ennenkuin jo menehtyi.
"Älä kuole,älä kuole..." Jack hätäili. Mutta Natalie oli mennyt jo. Pirunsarvinen Elisa - taulu oli lattialla naisen vierellä.

Pizzeeria Limessä oli jo täysi meno päällä. Suurin osa ihmisistä tanssi villisti musiikin tahdissa. Elisa ja Simo tanssivat kaikkein villeimmin.
"Tulee mieleen sun läksiäisbilees" Elisa naurahti.
"Niin mullekin" Simo hymyili ja antoi Elisalle nopean suukon.
"Sillon me lopulta mentiin makkariin ja..." Elisa sanoi mutta päästi silloin hirvittävän kiljaisun.
"Mitä nyt?" Simo hätäili. Kaikki olivat kääntyneet katsomaan Elisaa.
"Sattuu kylkeen. Mut kyl tää tästä..." Elisa sanoi ja otti Simosta tukea.
"Toivottavasti toi ei oo mitään vakavampaa" Simo sanoi.
"Tuskin" Elisa sanoi ja sai hymyiltyä tunnistettavasti.
"Pitäskö meidän kuitenkin lähtee kotiin? Mä voin saattaa sut" Simo sanoi.
"En mä haluu sun iltaas pilata" Elisa sanoi.
"Ihan yhtä hyvin me voitas ottaa pizzat ja syödä ne teillä" Simo hymyili.
"No okei" Elisa hymyili.

Ambulanssimiehet tulivat rappuun. Jack katsoi hätäisesti lattialla makaavaa elotonta Natalieta.
"Sekö on nyt kuollut?" Jack kysyi kun miehet alkoivat mittaamaan Natalien pulssia.
"Miten tässä näin kävi?" paikalle tullut poliisi kysyi Jackilta. Jack mietti, mitä kertoa. Hän päätti turvautua valkoiseen valheeseen.
"Kun mä tulin niin tää makas jo lattialla" hän sanoi.
"Selvä. Soititko heti ambulanssin?"
"Soitin, pikimiten"
"Hyvä. Voidaanko lähteä vielä kamarille?"
"Miks ihmeessä?" Jack kauhistui.
"Selvitetään tätä asiaa vielä vähän" poliisi sanoi. Hän lähti pois Piparminttutien rapusta Jack perässään. Ambluanssimiehet nostivat Natalien paareille, ja peittivät hänet peitolla. Hyvästi Natalie.

JATKUU ENSI OSASSA