OSA 22.KEINO KOSTAA
(Osassa ei sitten näytetä kaikkia henkilöitä. Oliviaa,Aadaa,Penaa ja Erkkiä ei nähdä osassa. Heillä on isompi rooli ensi osassa.

Jack ja Elisa istuivat murheellisina puistossa.
"Muista, että mä autan sua aina" Jack kuiskasi Elisalle.
"Kiitos" Elisa nyyhkäisi.
"Muista myös, et abortti ei kuitennkaan luultavasti oo paras ratkasu" Jack neuvoi.
"Tiedän... Mut mun on ehkä pakko" Elisa nyyhkäisi.
"Mieti asiaa rauhassa. Toivotaan ettet sä oo raskaana, vaikka vauva on aina hieno asia" Jack sanoi.
Elisa nyökkäsi.

Mari oli ollut shoppailemassa. Nyt hän käveli kadulla Hattarakatua kohti. Siinä kävellessään hän mietti kaikkea. Mari ei ollut kertonut saaneensa potkut töistään. Nyt shoppailu oli mennyt hieman yli, ja heillä oli rahaongelmia. Jo aiemminkin raha oli ollut Kortesluomien suurella perheellä tiukassa. Kun Mari käveli rakennuksen ohi, jossa oli joskus pelannut uhkapelejä. Mari katsoi rakennusta hiljaisena. Pelit olivat sekoittaneet kauan sitten hänen mielensä erittäin pahasti. Niihin aikoihin heillä oli ollut todella pahoja rahahuolia, ja peliongelmansa takia Mari oli joutunut hoitoonkin. Pian sieltä päästyään oli syntynet Verna.
"Mari Kortesluoma!" kuului iloinen huudahdus Marin takaa. Mari käännähti nopeasti ympäri, ja näki ystävänsä Sarin. Tai entisen ystävän. Sari oli myös uhkapelaaja, mutta pelasi mös nykyään. Hänen kanssaan Mari ei halunnut olla missään tekemisissä.
"Päätit sitten palata tänne" Sari hymyili.
"Sari. Mä en ole tulossa takaisin" Mari sanoi.
"Ai, olitko sä vain kävelemässä ohi?" Sari kysyi.
"Just niin. Mulla on kolme lasta ja mies" Mari sanoi.
"Kolmeko?" Sari hämmästyi.
"Joo, sen jälkeen kun mä pääsin vieroitushoidosta syntyi mulle tytär jonka nimi on Verna" Mari sanoi. Kun hän yritti lähteä, otti Sari häntä olasta.
"Hei, tuolla on yks tosi helppo vastus joka pelaa isoista summista. Sen avulla sä voisit saada paljon rahaa eikä sun tartteis enää asuu vanhassa kerrostalossa" Sari sanoi. Mari huokaisi, ja astui sisään uhkapeliluolaan.

Tenho ja Jyrki ajelivat autolla kotiin. Tai siis Jyrki ajoi, ja Tenho itki hiljaa.
"Mä rakastin Lailaa. Vaikka sillä olikin ongelmia, se oli mulle rakas"
"Tenho. Lailalla on nyt kaikki hyvin"
"Onko?" Tenho nyyhkäisi.
"Laila on kokoajan sun sydämmessäs. Se on kaikkialla meidän ympärillä" Jyrki lohdutti. Kun he pysäköivät auton, Tenho näki Hattarakadun rappuun astuvan sisään takaapäin hyvin Lailaa muistuttavan naisen.
"Mä nään jo näkyjä" Tenho nyyhkäisi.
Ei Tenho nähnyt. Nainen tosiaan oli ollut nainen, ja kuten viime osasta oli käynyt ilmi,oli Jennifer pelastanut Lailan liekeistä.
"Mä en oo varma, jatkuuko elämä tän jälkeen" Tenho sanoi.
"Jos sen räjähteen ois pitäny tuhota koko maailma, miten vaan se verstas räjähti?" Jyrki ihmetteli.
"Se on arvoitus, jota me ei varmaan ikinä saada selville" Tenho sanoi hiljaa.
"Pärjääthän sä nyt varmasti?" Jyrki kysyi.
"En. Mutta kyllä mä sisälle asti pääsen" Tenho sanoi.

Johny söi nakkisämpylää, kun May ja Tom tulivat sisään.
"Missäs te olitte?" Johny kysyi.
"Ei kerrotta" Tom sanoi. Kun hän ja May olivat menossa omaan huoneeseensa, nousi Johny ylös.
"Kyllä kerrotte. Se on todellakin mun asia."
"Älä taas alota" May tuhahti.
"May ja Tom rakkaat. Teidän pitää lopettaa. Se ei ole normaalia että-"
"Sisarukset seurustelee, kyllä me se tiedetään!" May huusi.
"Eli eroatteko te?" Johny sanoi toiveikkaana.
"No ei!" May ja Tom huusivat yhteen ääneen.
"Tää typerä leikki loppuu nyt. Te ette voi seurustella. Te ootte vasta noin nuoria, ja vielä sisaruksia"
"Kohta täysikäsiä" Tom huomautti.
"Ettekä te ees oo kihloissa tai mitään" Johny sanoi.
"Ai ei vai?" May töksäytti yhtäkkiä. "Sitten tästä hetkestä lähtien ollaan! Tervetuloa vaan häihin, isäpuoli rakas!"
Sitten May asteli huoneeseensa ovet paukkuen, ja jätti Tomin ja Johnyn katsomaan peräänsä.

Jennifer istui Lailan kanssa sohvalla.
"Mä meen suihkuun" Laila sanoi lopulta. Juuri kun Laila oli mennyt kylpyhuoneeseen, astui Tenho sisään surun murtamana.
"Jennifer... Mulla on sulle todella ikäviä uutisia"
"Mitä on käynyt?" Jennifer kysyi kauhistuneena.
Tenho istui sohvalle ja purskahti itkuun.
"Nyt sä kerrot" Jennifer vaati.
"Jennifer... Sun äitis...Laila on kuollut" Tenho sanoi hiljaa. Jennifer katsoi Tenhoa epäuskoisena.
"Mitä v*ttua sä oikein höpiset?" Jennifer kysyi.
"Miten niin? Älä käytä tollasta kieltä" Tenho sanoi. Laila tuli suihkusta pyyhe ympärillään kuultuaan Tenhon äänen. Tenho katsoi Lailaa epäuskoisena, ja nousi ylös.
"Tenho..." Laila sanoi hiljaa.
"Laila-rakas!" Tenho huusi ikionnellisena ja ryntäsi halaamaan vaimoaan. Laila halasi Tenhoa hämmästyneenä takaisin.
"Mä rakastan sua, enemmän kuin mitään muuta" Tenho sanoi hiljaa. Laila tuuppasi Tenhon kauemmas.
"Aika kylmäverisesti jätit mut liekkeihin" Laila töksäytti.
"Enhän mä voinut tietää..." Tenho yritti.
"Nyt se kaunis turpa umpeen, lässyttäjä." Laila sanoi ja käveli ovet paukkuen ulos asunnosta.

"Siis ryyppäskö isä sun varastot tyhjäks?"
Mikko katsoi epäuskoisena veljeään.
"Jooh" Niko sanoi. Hän oli vieläkin kännissä.
"No en ois siitä uskonu" Mikko sanoi. Myös Emmi tuli sisään.
"Niko? Mites sä tohon kuntoon oot itses päästänyt?" Emmi ihmetteli.
Niko vain röyhtäisi.
"Ja että mäkin olin joskus tollanen. Hyi hitto" Emmi sanoi.
"Sori, tää tulee ihan luonnostaan" Niko naurahti.
"Sika mikä sika" Mikko vitsaili.
"Ja sikana pysyy" Emmi sanoi.
"Varmaan näin" Niko nyökkäsi. "Voi hitsi kun ei oo kaljaa. Käy sä Emmi hakemas"
"Mulle ei myydä. Mikset kysynyt Mikolta?"
"Koska se on pyörätuolis" Niko vastasi.
"Niin tietysti" Emmi tajusi.
Ovelle koputettiin, ja Kalle tuli sisään kirjekuori kädessään.
"Tää on sulle" hän sanoi ja ojensi kuoren Mikolle.
"Sairaalasta" Mikko sanoi ja avasi kirjeen vapisevin käsin.
"Mitä siinä lukee?" Emmi kysyi. Mikko ojensi ilmeettömänä kirjeen Emmille.

May istui huoneessaan ja piirteli vihkoonsa kukkia, kun Tom tuli sisään koputtamatta.
"Tarkotitkö sä sitä mitä sä äsken sanoit?"
"Ehkä" May sanoi.
"Se olis mahtavaa" Tom sanoi hiljaa ja istui Mayn viereen.
"Juu" May sanoi.
"Mullahan ei oo varaa sormuksiin, mutta mä voisin tehdä sulle ite sellaisen puusta." Tom sanoi.
"Se jälkimmäinen" May sanoi.
"Kuunteletko sä edes?" Tom kysyi kireänä.
"Just niin. Siis mitä?" May kysyi ihmeissään.
"Sä taidat olla vähän ajatuksissas. Eli et sä varmaan tarkottanukkaan sitä, mitä sä sanoit" Tom huokaisi.
"Siis mitä mä nyt oon menny lupaamaan? Aa, sä tarkotat sitä. Joo, kyllä mä tarkotin"
May katsoi Tomia ja räpäytti silmiään suloisesti. Tom suuteli Mayta.
"Mä rakastan sua" Tom sanoi.
"Kukapa ei" May naurahti. "Siis että niin mäkin sua" May hymyili ja suuteli Tomia takaisin.
"Mutta mä en silti oo valmis lähtemään Helsingistä" May sanoi.
"Ei meidän Helsingistä tarvii lähtee, mut tästä asunnosta ja ehkä koko Hattarakadulta" Tom sanoi.
"Piparminttutiellä vois olla kiva asuu, niin pirtee nimikin" May hymyili.
"Ehkä me päästään sinne" Tom hymyili.

Mari oli voittanut jo suuren summan rahaa Heikki nimistä miestä vastaan.
"Otetaanko vielä?" Heikki kysyi. Hän oli niin typerä, ettei luultavasti edes tajunnut huonoa onneaan.
"En mä nyt tiedä..." Mari sanoi.
"Mutta mä en tarvii sun rahoja jos mä voitan sut, joku muu asia käy hyvin" Heikki sanoi.
"No mikä?" Mari kysyi.
"Miten olisi sun asuntosi? Vai omistatko sä sen vai se sun mies?"
"Mä omistan sen" Mari sanoi. "Mut en mä nyt tiedä..."
"Pelkuriko sä olet? Hei, tää tyyppi-" oli Heikki jo huutamassa kun Mari otti häntä kädestä.
"Selvä. Jos sä haluat keppikerjäläiseksi. Oikeastaan, jos sä voitat sä saat sekä asunnon että rahat" Mari sanoi.
"Sitten mäkin tuplaan hinnan, minkä sä saatat saada" Heikki sanoi.
Hetken kulttua Mari oli hävinnyt. Heikki hymyili voitonriemuisena.
"Mä tiesin että vielä onni potkaisisi" Heikki sanoi.
"Et viitsisi" Mari pyysi.
"Otetaan aluks näin rahat" Heikki sanoi.
"Noilla rahoilla sä saisit paljon paremman asunnon!" Mari puuskahti.
"Mutta sä kerroit sun asunnosta, ja se kiinnostaa mua" Heikki hymyili. "Ja onhan se niin kauniilla alueellakin"

Laila käveli kiukkuisena jo öisillä kaduilla. Laila nautti pimeästä ympäristöstä.
"Kumpa mä keksisin jonkun keinon kostaa sille shemeikalle..." Laila sanoi hiljaa ja puristi tiukasti laukkuaan. Alkoi sataa lunta, mutta Laila ei aikonut luovuttaa ja mennä kotiin. Hän meni erään katoksen alle. Lailan takana oli näyteikkuna, josta näki erittäin hienoon ja siistiin sopivan kokoiseen tilaan, joka oli hyvin tyhjillään. Laila mietti että miksi.
"Ei kai ole varaa kalusteisiin" Laila tuhahti. Silloin hän näki näyteikkunassa pienen "Vuokrattavana" kyltin. Siinä luki tietysti myös numero mihin piti soittaa. Laila vilkaisi vielä liiketilaa, ja se vilkaisu riitti. Hän oli keksinyt täydellisen keinon kostaa Tenholle. Laila soitti kerrottuun numeroon.
"Laila Goottinen tässä päivää. Mä olisin kiinnostunut tästä vuokralla olevasta tilasta" Laila sanoi.
"Kiitos, näkemiin" hän sanoi puhelun jälkeen, ja laittoi kännykkänsä taskuunsa. Sitten hän vilkaisi vuokratilaa mielipuolinen hymy kasvoillaan.
JATKUU ENSI OSASSA

OSA 23. SALATTU MENNEISYYS

Seuraavana aamuna Laila tuli viimein kotiin. Kun hän astui sisään, riensi Tenho heti kylpyhuoneesta paikalle.
"Rakas, missä sä olit?"
"Pitääkö mun kaikki raportoida sulle?" Laila tiuskaisi. Jennifer tuli paikalle huoneestaan, ja jälleen hänellä oli paljon kajaalia.
"Äiti, rehellisesti sanottuna sä oot kun kaksvuotias joka ei saa haluamaansa" Jennifer sanoi ja katseli itseään olkkarin peilistä.
"Mä kyllä saan haluamani" Laila hymyili.
"Taas sulla on toi sama kiero hymy"
Samuelkin tuli paikalle.
"Mikä hymy?" Samuel ihmetteli.
"Samuel-kulta, eihän susta koskaan tule samanlaista idiotismia sairastavaa parkaa kuin isästäsi?" Laila kysyi.
"Äiti älä" Samuel sanoi surullisena.
"Laila, mä olin oikeesti huolissani" Tenho sanoi.
"Teippi suun eteen" Laila tiuskaisi. "Mä olin selvittämässä asioita"
"Millaisia asioita?" Tenho kysyi.
"Mä löysin upean liiketilan" Laila hymyili.
"Aiotko sä perustaa yrityksen?" Tenho hämmästyi.
"Aion. Trendivaatekaupan" Laila hymyili.

Elisa tuli sisään Tikkojen asuntoon. Olivia tuli häntä vastaan ovella.
"Oletko sä miettinyt sen alakerran asunnon ostamista nyt tarkemmin?"
"On ollu muuta ajateltavaa" Elisa nyyhkäisi.
"Mä ymmärän..." Olivia sanoi myötätuntoisesti.
"Mut kyl on tärkeempää et Simo saa sen"
"Onks se jo tullu takas armeijasta?"
"Se tulee tänään" Elisa sanoi.
"Hyvä. Miten ihmeessä se pääs sieltä pois?" Olivia ihmetteli.
"En tiedä, eikä kiinnosta" Elisa sanoi.
"Ei kiinnosta? Sähän seurustelet sen kaa" Olivia sanoi.
"En tiedä seurustelenko kauaa. Mä nimittäin tein tänään sen raskaustestin. Äsken Jackin luona" Elisa sanoi.
"Oisko sun pitäny tehdä se Simon kanssa?" Olivia mietti.
"Se ja sama, kun musta kumminkin tulee äiti" Elisa vastasi ja pyyhki kyyneliä poskeltaan.

Mari soitti Kortesluomien ovikelloa, ja Jyrki tuli avaamaan.
"Mikset sä käyttänyt avaimias? Ja kuka toi mies on?"
Murtuneelta näyttävän Marin takana nimittäin seisoi hänen pelikumppaninsa Heikki.
"Tolla on mun avain" Mari sanoi hiljaa.
"Mitä?!" Jyrki kysyi.
"Mä pelasin meidän asunnon. Sori"
"Miten tyhmä sä oikein olet? Sä lupasit!" Jyrki huusi.
"Anteeks" Mari sanoi hiljaa.

Erkki ja Pena söivät Limen pizzoja kotonaan aamiaiseksi.
"Ihanaa kun on vapaapäivä" Pena haukotteli.
"Äiti sit lähti eilen" Erkki sanoi. Pena nyökkäsi.
"Okei" hän sanoi.
"Se vaikutti aika mielipuoliselta" Erkki sanoi hiljaa.
"Älä nyt noin omasta äidistäs sano" Pena sanoi.
"Se on ihan totta, se kuvitteli Natalien vielä elävän"
"Tarkoittikohan se että teidän sydämmessä?" Pena kysyi.
"Ei, se ihan oikeesti luuli sen elävän" Erkki selitti.
"Pelottavaa" Pena sanoi ja söi viimeisen palasen salamipizzastaan.
"Ei se mun mielestä oo pelottavaa, mut arveluttavaa" Erkki huokaisi.
"Olivia on vihanen mulle" Pena huokaisi.
"Miks?" Erkki ihmetteli.
"Koska mä en halunnut olla sen kanssa" Pena sanoi.
"Aika lapsellista siitä vetää siitä herne nenään" Erkki totesi.

Nurmisten auto ajoi Hattarakadun parkkipaikalle. Kyydistä nousi nainen, jolla oli lyhyet vaaleanruskeat hiukset ja silmälasit. Nainen oli myös hyvin hoikka. Etupenkiltä tuli teini-ikäinen arviolta 15-vuotias poika, Joonas. Takapenkiltä taas tuli tyttö, jolla oli vaaleankultaiset hiukset.
"Kaunis talo" nainen totesti. Hänen nimensä oli Anne. "Täällä ei ikävät muistot meitä jahtaa"
"Sofiaa?" Joonas huhuili. Sofia oli hieman omissa maailmoissaan, ja hätkähti hereille.
"Joo, kiva kiva" Sofia sanoi.
"Siis onks tän nimi oikeesti Hattarakatu?" Joonas ihmetteli.
"Ihan oikeasti. Tässä lähellä on sellainenkin kun Piparminttutie" Anne naurahti.
"H*tto millasii nimii täällä on" Joonas sanoi.
"Tervetuloa pääkaupunkiseudulle" Anne nyökkäsi. Elisa tuli ulos talosta roskapussin kanssa.
"Moi" Elisa sanoi vaisusti ja meni roskisten luo.
"Toi on sit vissiin joku meidän uusista naapureista" Anne sanoi.
"Sofia, mitä sä tykkäät tästä?" Joonas kysyi siskoltaan rahtunen huolta äänessään.
"Ok" Sofia sanoi vaisusti ja heilutteli käsiään pysyäkseen lämpimänä.
"Mennään sisälle sitten" Anne sanoi reippaasti ja meni ensimmäisenä. Ensin hän kuitenkin avasi auton oven pienelle tytölle.
"Perillä ollaan Sara"
Pieni tyttö tuli autosta iloisena, ja lähti äitinsä (joka kantoi muuttolaatikoita) ja sisarustensa kanssa Hattarakadun ovesta sisään. He eivät huomanneet, että joku tarkkaili heitä läheisessä pusikossa...

Laila käveli rapussa, kun Nurmisten perhe tuli häntä vastaan.
"Moi. Mä olen Anne Nurminen" Anne esittäytyi.
"Jaahas" Laila sanoi tylysti ja käveli Nurmisten ohi, tönäisten samalla Sofiaa tahallaan. Sofia hätkähti ja meinasi kaatua. Laila naurahti.
"Kaikki tän rapun asukkaat ei varmasti oo tommosii" Anne vakuutteli.
"Täti tyhmä" Sara sanoi iloisesti.
"Äläs nyt, Sara" Anne sanoi juuri kun Elisa tuli sisään.
"Mä olen Anne Nurminen" Anne esittäytyi ja ojensi kätensä Elisalle.
"Elisa Niemeläinen. Mä asun toisessa kerroksessa. Mutta onks täällä muka tyhjillään olevia asuntoja, muita kun ton Uunosen, ja sekin on yksiö?" Elisa tiedusteli.
"Me muutetaan ullakkohuoneistoon. Se on ennen ollut mun siskon perheen, mutta ne muuttaa ulkomaille" Anne hymyili.
"Okei" Elisa nyökkäsi ja meni hissiin.
"Sofia, pelästyitkö sä kun se nainen tönäs sua?" Anne kysyi. Sofia pudisti päätään, ja yritti näyttää urhealta.
"Musta tuntuu ettei Sofia ikinä pääse yli isästä" Joonas sanoi.
"Niin, onhan se aika arka paikka vielä meillekkin" Anne nyökkäsi. Kun he menivät yläkertaan, eivät he huomanneet että kulman takaa tuli joku...

Mikko Ukko istui pyörätuolissa, ja luki kirjettä jonka oli jo niin monta kertaa aiemminkin lukenut.
Sen mukaan hän voisi erään leikkauksen avulla saada jalkansa takaisin kuntoon, mutta leikkauksessa oli tietysti aina riskinsä. Kalle tuli sisään koputtamatta.
"Oletko sä jo tehnyt päätöksesi?"
"En kai mä voi hävittäkkään mitään" Mikko sanoi.
"Niin. Sä voit ainoastaan voittaa tai jäädä tohon asemaan" Kalle sanoi.
"Mua kuitenkin jännittää tää" Mikko sanoi hiljaa.
"Me ollaan sun tukenas" Kalle lupasi ja otti poikaansa kädestä.
"Hyvä" Mikko hymyili.
"Soitanko mä nyt sinne sairaalaan siis?" Kalle varmisti.
"Sen mä voin tehdä itse" Mikko sanoi.
"Hyvä" Kalle sanoi ja taputti poikaansa olalle.
"Tuotko sä mun kännykän" Mikko pyysi. Niko oli kuullut pyynnön, ja toi kännykän heti. Mikko otti sen käteensä.
"Menkää te muualle" Mikko pyysi. Niko ja Kalle lähtivät, ja Mikko jäi yksin huoneeseen. Hän näpytteli numeron, ja soitti sitten.
"Mikko Ukko. Mä sain kirjeen teiltä eilen. Ja mä ajattelin nyt varata ajan sinne leikkaukseen" Mikko sanoi. Hänen pitäessään kännykkää korvalla, hänen kätensä värisi.

Pena istuskeli sohvalla television äärellä, kun hänen puhelimensa soi. Erkki näki tutun nimen:
Serena soittaa.
Pena vaivautui juuri ja juuri vastaamaan.
"Pena täällä, moi" Pena sanoi.
"Serena" kuului kaunis ääni.
"Mitäs asiaa sulla oli? Tai siis miten sulla menee?" Pena kysyi.
"Mulla menee ihan hyvin" Serena sanoi. "Mites sulla?"
"Loistavasti, niin kun tähänkin mennessä. Mun on kyllä ikävä Niiloa"
"Niilollakin on ikävä sua, olethan sä sentään sen isä" Serenan ääni kuului.
"No, oliks sulla asiaakin?" Pena kysyi.
"En kai mä nyt turhaan suhun kuluttais rahaa" Serena tuhahti.
"Etpä tietenkään" Pena huokaisi. "No?"
"Niilolla on flunssa, ja mä olen pulassa!" Serena voihkaisi.
"Etkö sä osaa hoitaa flunssaista lasta?" Pena tyrskähti. "Vaikka oot sen äiti?"
"Kyllä mä osaan, mutta Niilo kaipaa sua! Sun pitää tulla tänne" Serena valitti.
"No jos sillä tosiaan on ikävä mua..." Pena sanoi.
"Arvaa vaan, poika flunssassa eikä oo nähny isäänsä aikoihin" Serena sanoi.
"Mä tuun heti" Pena lupasi ja löi luurin Serenan korvaan. Sitten hän lähti pakkaamaan. Jotenkin Penasta tuntui, että reissusta tulisi pitkä...

Elisa tuli sisään, ja Aada tuli heti häntä vastaan.
"Mä kuulin kaiken Olivialta, se soitti mulle. Mä laitoin heti Valintatuvan kiinni" Aada sanoi.
"Ei sun ois tarvinnu" Elisa nyyhkäisi.
"Mä halusin auttaa sua" Aada sanoi. "On varmaan kova pala olla raskaana noin nuorena"
"Arvaa vaan. Ja mä en viittii tehdä aborttiakaan, silloinhan mä olisin murhaaja" Elisa sanoi hiljaa.
"Et sä olisi murhaaja. Ei sitä voi edes vielä ihmiseksi sanoa" Aada sanoi.
"Kyllä mä olisin murhaaja, jos mä tekisin abortin! Mä en nyt jaksa jauhaa tällästä p*skaa ja jeesustella!" Elisa kivahti yhtäkkiä.
"Anteeks..." Aada sanoi hiljaa. "Mä en tarkottanu"
"Kyllä sä tarkotit" Elisa tuhahti ja käveli keittiön puolelle.
"Pitäskö sun kertoo tästä sun äidilles" Aada ehdotti.
"Miks ihmeessä?" Elisa kysyi.
"Tai isälles. Isät yleensä on tosi avuliaita" Aada sanoi. Silloin Elisa kääntyi vihoissaan.
Elisa kääntyi raivoissaan. Hän tönäisi Aadaa, jolloin nainen kaatui lattialle. Sitä Aada ei sietänyt. Hän nousi ylös ja alkoi työntää Elisaa ulos.
"Sä lähet nyt täältä hetkeks!" Aada raivosi. Elisa rimpuili vastaan, ja Aada tuuppasi vahingossa liian kovaa, jolloin Elisa kompastui ja tipahti portaita pitkin alas. Elisa kirkaisi kivusta, ja piteli vatsastaan.
"Vauva..." Elisa sanoi hiljaa. Aada laittoi käden kauhistuneena suulleen, kun Pena tuli hissistä, ja näki lattialla makaavan Elisan.
JATKUU ENSI OSASSA

24.ELISAN HAJONNUT ELÄMÄ

Aada katsoi kauhuissaan kun Elisa osui lattiaan, ja päästi kirkaisun.
"Sattuuks suhun?" Aada kauhistui (tosi järkevää muuten, toinen heittää portailta alas ja kysyy sitten sattuuko...)
Elisa ei pystynyt vastaamaan, hän vain kirkui. Niinpä Aada nappasi kännykkänsä ja näpytteli hätänumeron.
"Mikäs siellä nyt on hätänä..." kuului toisesta päästä rauhallinen ääni.
"Mun kämppis kai saa keskenmenon! Hattarakatu 25!" Aada huusi luuriin.
"Me lähetetään heti ambulanssi" kuului ääni ja sitten puhelu loppui. Aada meni Elisan luo ja rauhoitteli häntä.
"Oo ihan rauhassa... Kohta sä saat apua..." Aada kuiskasi. Elisa oli tajuton. Laila tuli rappuun.
"Mitäs näytelmää te siinä teette?" Laila naurahti.
"Kuule Elisa saa ehkä keskenemon joten pidä sä ämmä se lihava turpasi kiinni! Sitä ei sais kiinni ees jos sinne työntäis elefantin!" Aada tiuskaisi.
"Voi kuule tyttöseni, mä olen kuullut tuon ennenkin" Laila naurahti. Sitten hän käveli tyttöjen ohi.
"Anteeks Elisa..." Aada sanoi hiljaa.

Nurmiset istuivat sisällä huoneistossaan, ja joivat teetä rankan muuton takia.
"Onkohan täs rapus muitakin teinejä?" mietti Joonas.
"Sen sä näät vielä" hymyili Anne.
"Mä meen hakemaan lisää laatikoita" Sofia sanoi ja käveli ulos asunnosta rappuun.
"Mäkin taidan mennä" Anne hymyili ja nousi ylös.
"No mä jään vähän purkaa näit" Joonas sanoi ja otti yhden omia tavaroitaan täynnä olevan laatikon.
"Minä autan" Sara sanoi.
"Sara, et sä jaksa niitä kantaa" Sofia huokaisi.
"Porkkana on kai vielä autossa?" Joonas mietti. Porkkana oli Nurmisten kani.
"Jotain se taas juonittelee siellä" Anne huokaisi. Porkkana oli sanalla sanoen paha.

Pena pakkasi tavaroitaan, kun Erkki tuli sisään.
"Mihis sä oot lähdössä?" Erkki ihmetteli.
"Serenan ja Niilon luo" Pena sanoi. "Mut en pysyvästi, jos sä sitä luulet" Pena rauhoitteli kun huomasi Erkin katsovan häntä.
"En mä sitä pelännytkään. Mä oon vaan vähän vaisu, kun Elisa vietiin just sairaalaan"
"Miks ihmeessä?" Pena ihmetteli.
"Keskenmeno kai" Erkki huokaisi.
"Ikävää kun sellasta sattuu" Pena sanoi.
"Kyllähän Elisan vauva saattaa vielä pelastua. Toivotaan parasta" Erkki sanoi.

Aada istui sairaalan odotushuoneessa, jonne Simokin tuli pian.
"Missä Elisa on?" Simo kysyi heti.
"Tossa huoneessa" Aada sanoi heiveröisellä äänellä.
"Miten siin oikein kävi?" Simo kysyi ja istui Aadan viereen.
"Meil oli riitaa" Aada aloitti. "Sit Elisa kompastu ja tippu portaat alas"
"Miten se silleen kompastu" Simo ihmetteli.
"Omiin jalkoihinsa" Aada valehteli. Sillon myös Jack tuli sisään.
"Mitä sä täällä teet?" Simo kysyi heti.
"Mä tulin katsomaan Elisaa"
"Älä turhaan. Eihän se ees tykkää susta" Simo tuhahti.
"Me ollaan puheväleissä nykyään" Jack selitti nopeasti.
Lääkäri tuli paikalle.
"Mikä Elisan tilanne on?" Simo kysyi heti. Aadakin nousi ylös.
"Häntä pääsee nyt katsomaan" nyökkäsi sairaanhoitaja.
"Mä menen ensin" Simo sanoi ja meni suoraan Elisan huoneeseen. Elisa makasi sängyssä kuin kivettyneenä, vain hänen silmänsä liikkuivat levottomina.
"Elisa..." Simo sanoi hiljaa. Elisa käänsi hieman päätään, ja vilkaisi Simoa levottomana.
"Mitä sä täällä teet?" Elisa kysyi.
"Mä tulin tietenkin katsomaan sua. Miten sun kävi?" Simo kysyi.
"Mene pois" Elisa sanoi hiljaa.
"Mitä?" Simo kysyi hämmentyneenä.
"Nyt ulos täältä h*lvetin idiootti!" Elisa kirkaisi ja alkoi sitten hengittää normaalia nopeammin.
"Mitä sulle tapahtu?" Simo kauhistui.

Niko makoili huoneensa lattialla väsyneenä. Hän oli juuri juonut monta pulloa tyhjäksi.
Joku koputti.
"Sisään" Niko sanoi. Jennifer asteli sisään, ja astahti Nikon viereen.
"Olet sä kyllä aika pönttö" Jennifer sanoi.
"Kiitti ja heippa. Tos on ovi" Niko sanoi.
"Jos sä et saa haluamaas, eli mua, niin sä vedät kännit. Loistava ajattelutapa" Jennifer sanoi.
"Ala vetää" Niko melkein huusi.
"En. Nyt mä sanon kaiken kerralla. Sun veljelläs on tärkee leikkaus tulossa, ja sä kiukuttelet kun mikäkin..." Jennifer aloitti.
"Et sä itekkään mikään helpoin oo. Koulussakin vaan käskytät sitä jengiis ja kuvittelet olevas jokin tyttöjen pomo" Niko sanoi.
"Mistäs sä tiiät, miten mä nykyään teen kun lintsaat kokoajan" Jennifer naurahti.
"Kaikki ei oo tollasii nörttei kun sä" Niko sivalsi.
"Mäkö nörtti?" naurahti Jennifer.
"Huolehdit toisten lintsaamisista ja muista" Niko jatkoi.
"Ja se tekee musta nörtin? Kumma ajattelutapa sulla" Jennifer sanoi.
Niko katsoi Jenniferiä hiljaa.

Elisa hengitti syvään lääkäri vierellään, joka tarkisti Elisan kuntoa.
"Sä olet täysin kunnossa" lääkäri sanoi Elisalle.
"No hyvä... Mä vaan vähän kiihdyin" Elisa sanoi.
"Olihan hyvä, että mä käskin sen pojan pois?" lääkäri varmisti.
"Kiitos" Elisa hymyili pienesti ja otti paremman asennon sängystä. Pian hänen hymynsä kuitenkin hyytyi.
"Sulla on nyt vaikeeta, mutta kaikki varmasti helpottaa ennen pitkään. Eräs toinen mies haluaisi tulla tapamaan sua. Kutsunko mä hänet sisään?" lääkäri kysyi. Jack katseli Elisaa lasin läpi. Elisa mietti hetken ja nyökkäsi sitten. Lääkärin lähdettyä Jack tuli sisään.
"Miten sä voit?" Jack kysyi.
"Huonosti" Elisa sanoi suoraan.
"Tuliko sulle...keskenmeno?" Jack kysyi. Elisa nyökkäsi ja kyynel vierähti hänen poskelleen. Jack veti tytön lähelleen.
"Miks pienen ihmisen pitää kuolla ennekun se ees ehtii nähdä maailmaa? Se on epäreilua" Elisa itki.
"Se on nyt taivaassa. Paremassa paikassa" Jack lohdutti. Sitten hän suuteli Elisaa suulle, ja Elisa suuteli takaisin.

Simo käveli kadulla kyyneleitä poskellaan. Vaikutti siltä että suhde Elisan kanssa oli ohi.
Simo otti kiven ja heitti sen sillalta veteen. Hän ajatteli, että olisi vaan hyvä jos Simo uppoaisi samalla tavalla veteen kuin kivi. Silloin Simo päätti, että hän ei luovuta. Hän menee vaatimaan selitystä Elisan yhtäkkiseen töykeyteen, ja lohduttamaan tyttöä. Sairaalalle ei ollut pitkä matka, joten pian Simo olikin siellä. Hän meni sisään ja suoraan Elisan huoneen ovelle. Oven vieressä olevasta ikkunasta hän kuitenkin huomasi huoneessa Elisan ja Jackin suutelevan. Simo vetäisi oven auki, ja tuijotti Elisaa ja Jackia kauhuissaan. Elisa päästi Jackista irti.
"Mitä te oikein teitte? Jatkakaa vaan!" Simo kivahti. Elisa katsoi Simoa tuimasti.
"Elisa, vaikka sä oisit saanu keskenmenon ei se oikeuta sua pettämään mua" Simo sanoi.
"Sori" Elisa sanoi töykeästi. "Mutta mä jätän sut"
"Miks?" Simo kysyi.
"Meillä piti olla yhteinen tulevaisuus" Elisa sanoi ja nousi ylös sängystä (otti kuitenkin tukea sen kaiteesta). Sitten hän katsoi Simoa silmiin.
"Vauva kuoli. Eikä sitä saa enää takasin. Me ei ikinä nähdä meidän esikoisen kasvua. Eikä se ikinä saanut nähdä auringonvaloa tai kokea rakkauta." Elisa sanoi.
"Mä ymmärän sun tuntees, mut eihän se viel ees ollut ihminen" Simo sanoi.
"Millainen idiootti sä oikein olet!" Elisa kirkui.
"Simo, toi ei ollut oikein" Jack sanoi.
"Mä en enää ikinä halua nähdä sua" Elisa sanoi hiljaa ja asteli ulos, vaikka olikin vielä toipilaana.

Niko ja Jennifer istuivat Nikon sängyllä.
"Mä sanoin väärin. Sori, mä oon vähän väsynyt" Niko sanoi.
"Ei ihme" Jennifer sanoi.
"Ei niin. Mä jotenkin masennuin, koska mä oikeesti rakastan sua" Niko sanoi.
"Se tunne on valitettavasti ykspuolinen" Jennifer sanoi.
"Koska sä tykkäät Mikosta" Niko jatkoi.
"Joo" Jennifer sanoi ja nousi ylös.
"Oo kiltti äläkä mee vielä" Niko pyysi.
"Sori, mut mul on muita menoja" Jennifer sanoi. "Pitäis viel keksii miten mä pääsen illal baariin ilman papereita"
"Sinnekkö sä meet ryyppämään? Justhan sä ite sanoit et ei sais" Niko tuhahti.
"Voi kuule, mä en ryyppää, mä maistelen hienostuneesti" Jennifer sanoi.
"Mäkin meen varmaan illalla baariin" Niko sanoi. Jennifer purskahti nauruun.
"Mä oon valmis vaikka lyömään vetoa, että sä lennät ulos ennenkun ees pääset sisään"
"Paljosta?"
"Sovitaan että jos pystyt olemaan koko illan baarissa ilman ongelmia, niin se on sitten suudelma" Jennifer sanoi.
Niko mietti hetken, ja hymyili sitten.

May teki läksyjä huoneessaan otsa rypyllä, kun July tuli sisään.
"Moi mutsi" May sanoi. July istui Mayn sängylle.
"Mä kuulin Tomista ja susta. Onnea" July sanoi. May kääntyi katsomaan äitään.
"Kiitos. Kumpa Johnylla ois sama asenne..." May huokaisi.
"Kyllä Johnykin sisimmässään ymmärtää" July sanoi.
"Se mies ei ymmärrä pätkääkään" May tuhahti.
"Sä puhut nyt mun aviomiehestä" July sanoi.
"P*ska valinta muuten, mut muuten en ois tavannu Tomia" May sanoi.
"May!" July torui.
"Kuule äiti. Mä en tiedä kauanko mä jaksan riidellä isäpuolen kanssa." May sanoi.
"Mitä sä tarkoitat?"
"Jos tää ei lopu, Tom ja mä lähdetään omaan kämppään. Se helpottais tilannetta. Johnykin ois vaan tyytyväinen"
"Se ei auttais pätkääkään" May sanoi. Sitten hän nousi ylös ja asteli ulos. July jäi katsomaan tyttärensä perään.
JATKUU ENSI OSASSA

OSA 25. LOUKUSSA

Niko valmistautui baariin menoon huolella, hän laittoi rennot vaatteet päälleen ja reilusti geeliä tukkaan. Kun Niko oli katselemassa itseään peilistä, Kalle tuli sisään.
"Mihis sä oot menossa?"
"Kaverille yöks" Niko vastasi.
"Sä tiedät, että mä en tykkää siitä että sä ryyppäät" Kalle sanoi.
"Mä en aio ryypätä" valehteli Niko uudelleen.
"Lupaatko sä? Jos sä lupaat, niin mä luotan sun sanas" Kalle sanoi.
"Mä lupaan" Niko valehteli jälleen ja ojensi kätensä. Kalle kätteli poikaansa ja hymyili.
"Sä olet kunnon poika"
Sitten Kalle meni pois. Niko istui sängylle ja mietti isänsä sanoja. Vaikkei hän sitä olisi halunnut, olivat Kallen sanat jääneet painamaan hänen mieltään. Hänen isänsä luotti häneen, ja nyt hän petti isänsä luottamuksen.
"Mulla ei oo mitään syytä tuntea huonoa omatuntoa" Niko sanoi peilikuvalleen.
Hänestä tuntui aivan kuin peilikuva olisi mulkaissut häntä.

Elisa makasi sängyllään, ja Jack oli jo lähtenyt.Hän oli nimittäin palannut sairaalaan huonnon vointinsa takia. Hän mietti elämäänsä ja eroa Simon kanssa. Hän oli rakastanut Simoa kauan, ja Simo oli jopa perunut armeijan hänen takiaan. Kaikki hyvä oli nyt ohi. Vielä kymmenen tuntia sitten elämä oli sujunut ihan hyvin. Silloin joku koputti ovelle. Elisa ei nyt jaksanut ottaa vieraita vastaan, joten hän ei sanonut mitään. Silloin se joku avasi oven, ja astui sisään. Elisa katsoi järkyttyneenä sisään astunutta miestä.
"Isä..." Elisa sanoi hiljaa.
"Mun rakas tyttöni" mies sanoi hiljaa.
"Mä en ole sun tyttäresi" Elisa sanoi. "Mene pois"
"Elisa... Vieläkö sä olet vihainen?" Kaarlo, tämä isä kysyi.
"Mä luulen että mä en ikinä voi antaa sulle anteeksi sun valheitasi" Elisa sanoi.
"Et ikinä..." toisti Kaarlo hiljaa.
"Arvaa miltä tuntuu kuulla olevansa adoptoitu! Mä pidin sua yhdeksäntoista vuotta mun isänä!" Elisa huusi.
"Elisa, ajattele sun vointias" Kaarlo yritti.
"Mun on pakko, koska sä et ainakaan siitä koskaan oo huolehtinut" Elisa sanoi.

Sofia makoili uuden huoneensa sängyllä väsyneenä muutosta. Anne tuli sisään, ja istui Sofian viereen sängylle.
"Väsyttääkö?" Anne kysyi.
"Vähän. Kohta mä kyllä taas autan" Sofia hymyili.
"Sä olet urhea tyttö,Sofia" Anne sanoi hiljaa.
"Kiitos" Sofia sanoi.

Niko käveli hämärtyneellä kadulla baaria kohti. Hänellä oli pullo josta hän joi ajatuksissaan. Illasta tulisi varmasti jännittävä ja viihdyttävä.
Niko huomasi, että moni ihminen tuijotti häntä ihmeissään, ja se ärsytti häntä. Nikosta nimittäin huomasi, että hän oli ala-ikäinen. Tiedä sitten mistä se johtui.
"Niko!"
Niko katsoi taakseen ja näki isänsä Kallen perässään.
"Mitä sä seuraat mua?" Niko kivahti.
"Mitä sä tällä kaljapullolla teet? Ilmesesti mulla oli syytäkin epäillä sua" Kalel sanoi ja nappasi pullon.
"Sähän sanoit että sä luotat muhun!" Niko huudahti.
"Ilmeisesti ei kannattanut!" Kalle melkein huusi. "Ja nyt sä tulet kotiin!"
Niko lähti juoksemaan, ja Kalle jaksoi juosta perässä. Pian Niko kuitenkin sai isänsä eksytettyä, ja huohotti helpotuksesta.
"Hitto, kalja loppu" Niko huomasi. Sitten hän huomasi vierellään vanhan ja ränsistyneen talon, jota aavetaloksikin kutsuttiin. Niko raotti talon kellarin raskasta ovea. Hän näki ison kasan kaljapulloja huoneen nurkassa.
"Kyllä mä varmaan ehtisin vähän juoda ennen baariin menoa..." Niko mietti. Niinpä hän meni sisään, ja paukautti oven kiinni. Se oli virhe. Ovi ei enää auennut, vaikka Niko kuinka kiskoi. Hän oli jäänyt jumiin pilkkopimeään kellariin.

Jennifer oli jo baarissa, hän oli päässyt helposti väärennetyin henkilöpaperein sisään. Hän joi viiniä ja odotteli rauhallisena Nikoa.
"Moi" kuului ääni Jenniferin takaa. Jennifer katsahti taakseen, ja näki komean nuoren miehen, ehkä Jenniferiä muutamaa vuotta vanhemman.
"No moi" Jennifer hymyili.
"Kukas sut on tänne jättäny?" mies kysyi flirttaavaan sävyyn.
"Ihan itse tulin tänne" Jennifer hymyili.
"No nyt sun ei enää tarvii olla yksin. Tuu tanssimaan" mies ehdotti.
"Mun kaveri tulee kohta" Jennifer sanoi.
"Toivottavasti se on yhtä kaunis kun sä" mies hymyili.
"Tuskin, ellet sitten satu pitämään miehistä. Ehkä mä pienen tanssin voisin ottaa" Jennifer sanoi. Sitten hän laski viinilasin kädestään ja kiersi kätensä miehen ympärille.
"En mä sitten viitsi. Jos se on sun poikakaveris" mies vastusteli.
"Naama umpeen. Niko ei oo mun poikaystävä" Jennifer sanoi.
"Eikö varmasti?" mies varmisti.
"Ei! Mikä sun nimes on?" Jennifer kysyi ja alkoi raahamaan miestä tanssilattiia kohti.
"Mä olen Sakari" mies sanoi.
"Kas kun et sikari" Jennifer naurahti ja aloitti tanssin.

Irmeli istui pyörätuolissaan sellissä, ja muisteli ennemmin tapahtunutta.
"On miulla! Nimittäin totuus siit, miks mie oon pyörätuolis!" oli hän huutanut.
"Totuus?" poliisi oli kysynyt.
"Niinpä! Mie olen lavastanut tämän kaiken! Kaikki on yhtä suurta teatteria!"
"Kuinka niin?" poliisi kysyi.
"Mie itse halvaanutin itseni ampulla jalkoihini!" Irmeli huusi.
"Miksi ihmeessä?" poliisi kysyi.
"Mie-tai oikeastaan mä olen oikeasti Yvonne Punttila" Irmeli sanoi.
"Yvonne Punttila? Tämä kauan kadoksissa ollut pankkirosvo vai?"
"Ihan totta! Mä esitin murretta puhuvaa Irmeliä, ja se Linda oli samassa juonessa mukana!" Yvonne huusi.
"Miksi sä sitten ammuit häntä?" poliisi kysyi.
"Sekin kuulu juoneen! Mun ei nimittäin kuulunutkaan osua muualle kuin jalkaan!" Yvonne huudahti.
"Etköhän sä sitten mene suoraan selliin odottamaan oikeudenkäyntiä" poliisi oli sanonut.

Anne avasi pahvilaatikoita, ja otti tavaroita esille. Yhden valokuvakansion kuvia hän jäi katsomaan hieman pitemmäksi aikaa. Useimissa kuvista oli Anne ja suunilleen hänen ikäisensä mies. Anne kosketti sormellaan kuvan miestä ilmeettömänä.
"Mitäs sä katot?" Joonas tuli kurkkaamaan äitinsä olan yli.
"Vanhoja kuvia vain" Anne sanoi ja paukautti kansion kiinni.
"Mä näin kyllä, mitä kuvia" Joonas sanoi.
"En mä muuten, mutta toi vaan sattu käteen" Anne selitti.
"Niissä oli isä" Joonas sanoi.
"Mä lupaan etten mä enää kato niitä" Anne sanoi.
"Sun pitää unohtaa se mies" Joonas vaati.
"En mä voi" Anne sanoi hiljaa.
"Se hakkas meitä!" Joonas huudahti.
"Hys, Sara kuulee" Anne kuiskasi.
"Sori. Mutta tee päätökses. Mä en ainakaan haluu nähdä sitä miestä enää ikinä" Joonas kuiskasi. Hän ei tiennyt, että samaan aikaan joku kurkki heidän postiluukustaan.


Erkki istui nojarilla kotonaan kännykkä kädessään. Hän näppäili Penan numeron.
"Pena" kuului toisesta päästä.
"Erkki tääl moi. Miten menee siellä?"
"Serena se on niin pirtsakka että ällöttää, mutta Niiloa on kiva nähdä" Pena vastasi.
"Millon sä tuut takas?" Erkki kysyi.
"Ei mulla kauan mene, mut Niilo tulee sit mukana viikoks Helsinkiin meidän luo" Pena ilmoitti.
"Okei" Erkki sanoi.
"Sen mielestä oli niin kiva nähdä isää"
"Mitäs mieltä Serena siitä on?"
"No se sano että tottakai Niilo saa isänsä luona käydä" Pena naurahti.
"Kiva. Mun pitää nyt lopettaa" Erkki sanoi ja sulki puhelimen. Hän katseli seinään. Asunnossa oli yksinäistä ilman Penaa, mutta onneksi pian mies palaisi takaisin.
Sitten hän näpytteli Limen numeron.
"Pizzeeria Lime, päivää" kuului ääni.
"Erkki Lin"
"Terve Erkki" kuului kuin vanhalle tutulle.
"Mä tilaisin yhden kinkkupizzan"

Niko oli uupuunut hakkaamaan kellarin raskasta ovea. Hän lysähti maahan, ja otti ensimmäisen kaljapullon. Hän avasi sen, ja alkoi juomaan. Pian hän oli juonut kolme kaljapulloa, ja tunsi saavansa uusia voimia. Hän meni hakkaamaan ovea, mutta ei vaikutusta. Kukaan ei kuullut häntä, sillä talo oli syrjäisellä seudulla.
Nikon kännykkästä oli akku loppu, joten sekään ei auttanut yhtään.
"Kuuleks joku?!" Niko huusi niin kovaa kuin jaksoi. Pian hän uupui myös huutamiseen, ja lysähti maahan luovuttaneena. Kukaan ei tiennyt että hän oli jumissa talon kellarissa. Kenelläkään ei ollut mitään ideaa etsiä häntä sieltä silloin kun hänen katoamisensa huomattaisiin. Selviäminen tuntui mahdottomalta.
"Tännekkö mä sitten näännyn..." Niko mietti ja katseli ympärilleen pimeässä kellarissa, johon uskoi jäätyvänsä. Hän uskoi sekoavansa ennen kuolemistaan, sen verran pahassa paniikissa poika oli.
JATKUU ENSI OSASSA

26.SERENA JA NIILO

Hattarakadun parkkipaikalle ajoi auto, josta nousi ensin vanha tuttumme Pena.
"Kiitos kyydistä" Pena sanoi taksikuskille. Penan jälkeen autosta nousi kaunis nuori nainen joka otti syliinsä kolmantena autossa olevan pienen pojan.
"Mä en ymmärä, miksi sä halusit tulla saatamaan mua. Vaan Niilon piti tulla. Mä tuon sen kyllä viikon kulttua takas" Pena sanoi Serenalle.
Serena naurahti.
"Pena-pieni, mä tulin tarkistamaan että Niilo pääsee sun käsissäs turvallisesti perille"
"Jos sä et luota muhun, miks sä ees kutsuit mut Tampereelle?" Pena haastoi.
"Vain koska sä olet Niilon isä" Serena hymyili.
"Kiitti vaan sullekkin" Pena kivahti. Serena laittoi kädet Niilon korville.
"Pena, kohta sä kuitenkin kiroilet enkä mä halua että Niilo kuulee sellaista" Serena hymyili.
"Sä voit sitten vissiin nyt lähteä" Pena sanoi Serenalle.
"Heippa Niilo. Kestä viikko" Serena sanoi pojalleen. Pena ja Niilo lähtivät ovesta sisään, Serena taas istahti takaisin taksiin.
"Tampereelle takaisin, vai?" kuski kysyi.
"Ei. Vaan lähimmälle hotellille" Serena hymyili. Hän aikoi saada Penan takaisin.

Niko makasi sammuneena kellarin lattialla. Hän oli kaatunut ja lyönyt päänsä niin pahasti, että veri valui lattialle.

Jennifer oli lähtenyt baarista ja koitti soittaa Nikolle, mutta numeroon ei saatu yhteyttä.
"Tais jänistää" Jennifer naurahti. Jennifer nautti synkkyydestä, niinpä hän päätti kulkea pimeillä sivukaduilla. Katseltuaan hetken ympärilleen, päätti hän mennä kaikista pimeintä ja synkintä katua. Käveltyään hetken katua, näki hän synkän talon, jolla oli kummitustalon maine.
Hän ei voinut tietää, että sisällä makasi Niko verilammikossa. Omaksi huvikseen Jennifer nosti kiven, ja koitti heittää sen kellarin yläpuolella olevaan makuuhuoneen ikkunaan, mutta kivi osuikin kellarin seinään. Niko heräsi pamahdukseen, mutta oli liian heikkona liikkukakseen.
"Onks siellä joku..." Niko sanoi hiljaa, mutta raskaan kellarinoven taakse ei ääni kulkenut. Jennifer heitti toisen kiven, ja se lensi kellarin yläpuolella olevan ikkunan läpi suoraan makuuhuoneeseen. Niko koitti saada äänensä kuulumaan, mutta se ei tehonnut.
"Hitto... Jos mä en ois juonu näin paljon, mä saisin ääneni kuuluville" Niko sanoi hiljaa. Jennifer jatkoi matkaansa pois talon luota, joten Niko jäi vereensä makaamaan.

Emmi istui Nikon huoneen kirjahyllyn luona kumartuneena, sillä hän halusi lukea erästä Nikon kirjaa. Emmi avasi kirjan kun löysi sen, ja näki kirjan välissä junaliput. Junaliput Lappiin.
"Se ei oo voinu lähtee, koska muuten sil ois liput..." Emmi mietti. Nikoa ei ollut näkynyt moneen tuntiin.
"Missä Niko on?!" Emmi huusi isälleen. Kalle tuli huoneeseen hätääntyneenä.
"Se on kadonnut. Mitä sulla siinä on?" Kalle nappasi liput ja katsoi niitä kauhistuneena.
"Rauhotu isä, jos se ois lähteny sil ois ne liput" Emmi sanoi.
"Mut jos se on hukannu nää tänne ja lähteny toisilla lipuilla" Kalle panikoi.
"Onhan se mahdollista" Emmi sanoi hiljaa.
"Mä oon varma ettei Niko oo enää Helsingissä. Se katos sentään jo muutama tunti sitten..." Kalle sanoi hiljaa.
"Isä... Tässähän on kaks lippuu" Emmi sanoi.
"Voihan olla myös että noi oli Nikon varalippuja, jos me oltas löydetty ne" Kalle sanoi hiljaa.
"Isä. Lähdetään näillä Lappiin etsimään Nikoa" Emmi ehdotti. Kalle katsoi tytärtään hiljaa. Kumpa he olisivat tieneet, kuinka lähellä Niko oli...

Kortesluomat elivät nykyään halvassa hotelissa. Jyrki ja Mari olivat illallisella keskustellakseen vakavasti.
"Kuinka sä saatoit pelata meidän talon? Sä lupasit ettet sä enää pelaa!" Jyrki huudahti.
"Anteeks" Mari sanoi hiljaa.
"Sietääkin pyytää. Mut se ei riitä" Jyrki kuiskasi.
"Mä olen todella pahoillani" Mari yritti.
"Luuletko sä että sun anteekspyytelys auttaa meitä?" Jyrki huusi.
"Oo hiljempaa" Mari kivahti
"Sä et oo mikään käskemään mua, kun petit mun luottamuksen" Jyrki sanoi.
"Mä en voinut sille mitään, pelihimo vaan vei mennessään" Mari sanoi.
"Samalle se vei paljon muutakin. Kuten mut" Jyrki sanoi.
"Mitä sä tarkoitat?" Mari hätkähti. Jyrki otti sormuksensa, ja ojensi sen Marille.
"Meidän liitto päättyy tähän" Jyrki sanoi hiljaa.
"Älä mee!" Mari huudahti.
"Hyvästi!" Jyrki sanoi ja käveli ulos ravintolasta. Mari istui alas ja purskahti lohduttomaan itkuun.

Elisa makasi sängyllään sairaalassa ja katseli kattoa. Aada tuli sisään. Elisa ei vaivautunut vilkaisemaankaan naista.
"Moi..." Aada sanoi ja hiljaa. Elisa nyökkäsi ilmeettömänä.
"Miten menee?" Aada kysyi.
"Loistava kysymys" Elisa aloitti lähes äänettömällä äänellä. "Lapsi kuoli, ero tuli, ja sattuu vieläkin vähän. Sen lisäks mä oon saanu miestennielijän maineen"
"Mä oon todella pahoillani" Aada sanoi.
"Tätä sä varmaan tarkotitkin" Elisa tuhahti.
"Miten niin? Mä en halunnut satuttaa sua" Aada säikähti.
"Miksi sä sitten työnsit mut alas portaita? Tai ylipäänsä koskitkaan muhun. Sähän tiesit että mä olen raskaana!" Elisa korotti ääntään.
"M-mä en ajattelut" Aada sanoi ja kyynel valui hänen poskelleen.
"Et tosiaan! Oikeestaan hyvä että tulit, blondi" Elisa aloitti.
"Miten niin?" Aada kysyi.
"Mä en aio enää pistää tikkuukaan ristiin Valintatuvan hyväks! Pidä kauppas! Ja nyt mä haluan levätä!" Elisa kivahti.
Aada asteli ulos.

Porkkana istui Nurmisten asunnossa häkissään ja katseli ilkeästi Sofiaa, joka oli nukahtanut sohvalle katsoessaan televisiota.
"Sofia, meeppäs omaan sänkyyn" sanoi kaakaota juomaan tullut Anne. Sofia käänsi vain kylkeään. Silloin postiluukusta tippui kivi. Anne säpsähti ja meni ovelle. Hän otti kiven käteensä.
"Oho. Häiriköinti alko saman tien"
Sofia nousi ja meni kurkistamaan postiluukusta.
"Ei näy ketään. Jos sä olisit heti lähtenyt perään, sä olisit voinut saada sen kiinni"
"Kyllä mä veikkaan että joku jengi teki tämän, eli saada ne kiinni" Anne sanoi.
"Mä käyn kattoo näkyykö siellä rapussa ketään" Sofia sanoi.
"Älä, mä meen" Anne sanoi ja meni pimeään rappuun. Hän katseli hetken ympärilleen käytävässä, ja tuli sitten sisään.
"Ei siellä ketään ollut enää" Anne sanoi. "Mutta mee nyt omaan sänkyyn, mä vien tän kiven ulos"
Sofia nyökkäsi ja lähti sänkyynsä. Anne vilkaisi Porkkanaa, joka muutti hetkessä ilkeän katseensa suloiseksi ja rakastavaksi.

Seuraavana aamuna Serena asteli tyytyväisenä kadulla painavien kauppakassien kanssa. Hän oli tullut Hattarakadun lähelle, ja katseli rakennusta hiljaisena hymyillen. Hän meni ovelle, ja katseli lasiovesta sisään rappukäytävään.
"Väistä" kuului töykeä ääni. Serena kääntyi ja näki Laila Goottisen. Hän väisti hieman, että nainen pääsi sisään. Sitten hän lähti kävelemään pois päin, Hattarakadun leikkikentän ohi. Niilo istui keinussa, ja näki äitinsä.
"Mami!" Niilo sanoi ilahtuneena. Hän juoksi äitinsä.
"Etkö tinä ollutkaan Tampeleella?" Niilo kysyi.
"Äidille tuli muita suunnitelmia. Mutta älähän kerro isälle.Ethän?" Serena varmisti.
"Minä otaan pitää salaisuuden" Niilo hymyili ylpeänä.
"Sepäs hyvä..." Serena sanoi ja ojensi tikkarin Niilolle. Sitten hän jatkoi matkaansa. Pena tuli pian Niilon luo.
"Mistä sä ton tikkarin sait?" Pena ihmetteli.
"Äid-siis en kello" Niilo hymyili.
Pena katsoi poikaansa hämmästyneenä.

Erkki ja Olivia katsoivat yhdessä leffaa, koska molemmilla oli tylsää eikä muuta tekemistä löytynyt.
"Pena aikoo muuten muuttaa Limen nimen ja muutakin" Erkki sanoi.
"Millä tavalla?" Olivia ihmetteli.
"No nimeksi tulis Afrodite ja siitä tulis saluunan tapainen paikka" Erkki hymyili.
"Eli semmonen vanhanaikainen?" Olivia kysyi.
"Just niin" Erkki hymyili.
"Kuulostaa hienolta. Tosin kyllä mä tykkäsin Limen pizzoista" Olivia sanoi.
"Ei ne pizzat sieltä mistään katois. Ne pysyis reilusti laajenevalla ruokalistalla, ainakin Penan mukaan"
"Afrodite on söpö nimi" Olivia hymyili.
"Niinpä, ihme että Pena keksi sen" naurahti Erkki.
"Äläs nyt" Olivia naurahti.
"Miten Elisa muuten voi?" Erkki kysyi.
"En oo käyny kattomassa, mut Aada meni" Olivia vastasi.
Erkki nyökkäsi.

Tähän loppuun vielä näin, että pieni kysymys uudesta hahmosta. Mitä mieltä olette Serenasta? Tarkoitan nyt hahmon luonnetta, en sitä miten olen onnistunut toteuttamaan Ja anteeksi että osa oli normaalia lyhyempi, viisi koetta tulossa ja lukeminen jatkuu taas kohta...
JATKUU ENSI OSASSA