27.UKKOJEN PERHEEN KOVAT KOETTELUMUKSET


"Sanoitko sä jotain äidistä?" Pena kurtisti kulmiaan ja nosti Niilon syliinsä.
"En tai...joo" Niilo tunnusti.
"Miten äiti pysy antamaan sulle tikkarin, jos se on Tampereella?" Pena tiedusteli.
"Minä lupasin etten kerro" Niilo sanoi.
"Saat vaikka ison pussin tikkareita jos kerrot" Pena koitti lahjontaa.
"Äiti on täällä jossain" Niilo sanoi sitten.
"Täällä Helsingissä? Oliko se äsken tässä?" Pena kysyi.
"Äsken oli" Niilo kertoi.
"Minne päin Serena meni? Kerro" Pena vaati.
"En muista" Niilo sanoi surullisena.
"Mä soitan nyt sun äidilles" Pena sanoi ja näpytteli Serenan numeron.
"No hei Pena" kuului väsynyttä huonosti esittävä ääni toisesta päästä.
"Serena, lopeta tää pelleilly!" Pena huudahti.
"Mitä sä tarkoitat? Tänkö takia sä herätit mut?" Serena sanoi yhä väsyneellä äänellä.
"Sä et mitään nuku, Niilo kerto että sä akka kävit äsken tässä leikkikentällä" Pena tuhahti.
Toisessa päässä oli hetken hiljaista.
"Niilo on tainut sekoittaa mut johonkin toiseen" Serena sanoi.
"Sä olit kuulemma vannottanut sitä olemaan kertomatta!" Pena huusi.
"Se taas johtuu siitä, että siellä leikkipuistossa liikkuu ties mitä pummeja ketkä yrittää tehdä jotain Niilolle. Mä olen Tampereella ja piste. Usko tai älä. Sä et löydä mua ikinä Helsingistä" Serena sanoi, ja löi luurin hämmentyneen Penan korvaan.
"Serena taitaa tosiaan olla Tampereella..." mietti Pena.

Serena istui hotellin suuressa ja leveässä sängyssä, ja piti kädessään appelsiinia.
"Pena Masula... Nauti viimeisistä onnenhetkistäsi. Kohta käy näin" Serena sanoi ja puristi appelsiinin rikki. Sitten hän hymyili.
"Mutta ensin mä aion rentoutua, ja sitten laittaa mun suunitelmat täytäntöön..." Serena ajatteli.

Emmi ja Kalle istuivat lentokoneessa ja katselivat maisemia.
"Mä en oo koskaan ennen lentänyt, ja kivaa tää on" Emmi hymyili.
"Ajattele että me ollaan pilvien yläpuolella. Menossa hakemaan Nikoa" Kalle sanoi hiljaa ja hymyili vaivalloisesti.
"Niinpä. Pian kaikki on taas hyvin, kun Mikkokin pääsee siihen leikkaukseen" Emmi sanoi.
"Muista että se voi mennä pieleen" Kalle muistutti.
"Älä maalaa piruja seinille" Emmi varoitti.
Kalle hymyili.
"En" hän lupasi ja silitti tyttönsä tukkaa.
Lentokone alkoi liikkua oudosti, ja Emmiä ja Kallea alkoi ottaa vatsasta.
"Isä, onhan tää ihan normaalii?" Emmi varmisti.
"Varmasti, mä oon kuullu et lentäessä voi tapahtuu tällästä" Kalle sanoi. Emmi nyökkäsi, mutta nyt lentokone alkoi kieppua todella oudosti.
"Matkustajat, valmistaudumme pakkolaskuun" kuului kuulutus. Emmi alkoi väristä.
"Et kai sä nyt saa paniikkikohtausta?" kauhistui Kalle. "Kyllä me selvitään..."
"Me kuollaan! Me kuollaan!" Emmi kirkui hysteerisenä.
"Rauhotu Emmi..." Kalle sanoi hiljaa. "Varmasti tää kääntyy vielä hyväks..."

Simo oli kävelyllä ja katseli ympärillleen. Hän oli tullut melko synkälle seudulle, johtuen ehkä synkistä ajatuksistaan.
Hän huomasi aavetalon maineen saaneen ränsistyneen suuren rakennuksen.
Kellarin sisällä Niko heitteli epätoivoisena viimeisillä voimillaan kaljapulloja kellarin oveen, mutta kukaan ei voinut kuulla sitä raskaan kellarinoven taakse.
Simo mietti Elisan ja Jackin suudelmaa, ja raivostui kun muisti miten kylmästi Elisa oli hä'net jättänyt. Hänen oli pakko purkaa raivoaan johonkin!
Simo huomasi lähellä olevan sorkkaraudan. Hän nappasi sen, ja iski sorkkaraudan kellarin oveen. Niko kuuli ääniä, mutta ei saanut omaa ääntänsä kuuluville. Kun sorkkarauta oli kerran iskeytynyt kellarin oveen, istahti Simo maahan kellarin vierelle. Raivon purkaminen ei ollut auttanut asiaa. Sitten Simo otti taskustaan sytkärin.
"Kunpa sä asuisit tässä talossa,Jack" Simo sanoi ja sytytti talon tuleen. Sitten hän vielä kerran iski sorkkaraudan kellarinoveen, joka hajosi. Hän ei huomannut heikkona makaavaa Nikoa, vaan lähti juoksemaan pois talon luota, josta Niko oli liian heikko poistumaan omin voimin.

May ja Jennifer tekivät yhdessä läksyjä.
"Hitto, tää on niin boring" Jennifer tuhahti.
"Parempi vaan että tehdään" May sanoi väsyneenä.
"Sä ootkin tollanen hikari jonka elämän suurin ilo on opettajan lellikkinä oleminen" Jennifer sanoi.
"Jaa" May tuhahti. Hän tiesi että Jennifer vain vitsaili omalla oudolla tavallaan, mutta ei nyt jaksanut sitä.
"Mikä sulla on? Koulussakin sä olit tänään aika outo" Jennifer kysyi.
"Mulla on ongelmia mun isäpuolen kanssa, kun se ei halua että mä ja Tom seurustellaan" May sanoi.
"Ja sä tottelet sitä? Mä en koskaan tottele Lailaa. En ees sano sitä äidiks" Jennifer kertoi.
"No en tottelekaan, mutta se vaivaa mua" May sanoi. "Tiiäksä muuten missä Niko on?" May vaihtoi puheenaihetta.
"Ei oo näkyny... Mä näin sen viimeks eilen" Jennifer sanoi.
"No mä kävin Mikon luona... Se kerto että se ei saa yhteyttä Kalleen ja Emmiin, jotka lähti heti aamusta lappiin etsimään Nikoa"
"En mä usko et se lapis ois" Jennifer sanoi.

Laila käveli ympäri ostamassaan liiketilassa, jonka seiniä maalattiin juuri.
"Sinä läskipää siellä! Laihduttamaan siitä, saat potkut!" Laila huusi yhdelle maalarille.
"Ja sinä jäätelötikku, painu hodareita hotkimaan!" hän jatkoi. Sitten hän istahti juuri sisään tuodulle tasolle, johon oli tarkoitus laittaa kassa. Laila katseli ympärilleen.
"Saanko tiedustella, mikä kaupan nimeksi tulee?" yksi maalareista kysyi.
"Mulle eivät sun kaltaisesi tavalliset ihmiset saa edes puhua. Potkut tuli, ulos" Laila sanoi.
"Mitenköhän toi aikoo pärjätä palvelualalla..." jupisi yksi maalareista toisille.
"Tää kauppa tulee olemaan vaan kulissi" sanoi Laila joka oli maalarin puheen aikana tullut hänen selkänsä taakse.
Maalari kavahti kauemmas.
"Tiedoksi vaan kaikille, kaupan nimi tulee olemaan Tenhomiinus" Laila ilmoitti ja katseli samalla maalareiden työtä arvostelevasti.
Samassa Tenho tuli sisään kaupan ovesta Samuelin kanssa.
"Hieno" Samuel sanoi.
"Joo, tosiaan" Tenho sanoi epäuskoisesti. Hänen oli vaikea käsittää, miten ihmisiä vihaava ihminen saattoi olla palvelualalla.
"Hienot housut. Sopiskohan ne mulle?" mietti Tenho ja otti yhdet pöydällä olevat housut.
"Tuskin mahtuisivat sun päälles" Laila sanoi ja asteli takahuoneeseen nokka pystyssä.

Niko räväytti silmänsä auki sairaalasängyssä.
"Olenko mä kuollut..." hän mietti hiljaa.
"Sä elät"
Niko katsoi ovella, ja näki siellä Elisan, jota oli moikannut pari kertaa rapussa.
"Mitä sä siinä teet?" Niko kysyi ehkä vähän liian töykeästi. Elisa tuli istumaan Nikon sängyn äärelle.
"Sulla on varmaan nyt aika epätodellinen olo" Elisa sanoi.
"Mä luulin kuolevani, totta kai on!" Niko huudahti.
"Mä en missään vaiheessa ole luullut kuolevani. Mutta mä olen vasta äskettäin ollut tässä samassa huoneessa keskenmenon takia" Elisa sanoi.
"Jaa.. Mutta mehän ei ees tunneta, miks sä oot mun luona?" Niko kysyi.
"Tavallaan me tunnetaankin" Elisa sanoi hiljaa. "Mä sain tietää vasta äsken, mun isältä"
"Mitä sä sait tietää?" Niko tiedusteli.
"Sä oot vielä liian heikkona, en mä voi kertoa sulle" Elisa vastusteli.
"Okei...Mut myöhemmin kyllä saat kertoa. Miten mä ees selviydyin hengissä?"
"Palomiehet löysi sut ajoissa... Mutta sun ruumissas on muutamia palovammoja" Elisa sanoi.
"Kerrotko sä nyt sen mitä sä olit sanomassa?" Niko pyysi. Elisa laski katseensa.
"Niko. Sun isälläs ja mun äidillä on ollut salasuhde"

Aada istui surullisena Valintatuvan kassan takana. Nyt koko liike oli hänen vastuullaan.
Siitä ei varmasti ennenpitkää hyvää seuraisi. Kun omistajia oli ollut kaksi, oli liikkeen tulevaisuus ollut turvattu.
"Jouduko mä myymään tän..." Aada sanoi hiljaa ja katseli ympärilleen tutuksi käyneessä kaupassa. Ovi kävi, ja sisään tuli Aadan kauan sitten kaapannut mies.
"Päivää" mies sanoi ja katsoi Aadaa hiljaisena.
"Moi" Aada sanoi, sillä hän ei tiennyt kuka kaappaaja oli ollut.
"Onko tämän näköinen nainen käynyt tääll?" mies kysyi ja näytti Irmelin kuvaa.
"Ei lähiaikoina" Aada sanoi. Mies nyökkäsi ja lähti. Sisään tuli Laila.
"Päivää" Aada sanoi kohteliaasti. Laila vain tuhahti. Aada meni liimailemaan seinille "Tila myynnissä" lappuja. Laila huomasi yhden.
"Aiotko sä myydä tän?" Laila kysyi.
"Aion. Mulla ei oo enää varaa pitää tätä" Aada sanoi.
"Jaahas. Hyvä, sun kaltaisesta heitukasta ei olekkaan kaupan pitäjäksi"
"Sustako sitten on?" Aada kysyi.
"Mä perustan vaatekaupan. Mutta se on vain rikkaiden vaatekauppa, joten sä saat hommatta minihameesi jostain muualta" Laila sanoi ja otti pari hiivaa.
"Jaahas" Aada sanoi ja koitti pysyä rauhallisena.
"Tai en mä sittenkään osta näitä täältä. Muutehan mä auttaisin tätä liikettä. Ja mun puolesta Valintatupa saa vajota hautaansa" Laila sanoi ja heitti hiivat seinään. Sitten hän asteli ulos.

Anne tuli töistä, ja huomasi Sofian pitävän kädessään kirjekuorta.
"Moi. Saitko sä kirjeen?" Anne kysyi.
"Me kaikki saatiin." Sofia sanoi ja ojensi Annelle hänen kirjeensä.
"Näähän on kirjoitettu samalla käsialalla" Anne sanoi.
"Etkö sä huomaa tässä käsialassa jotain tuttua? Mä oon varmasti joskus nähny samanlaista" Sofia sanoi.
"Jollakin tutulla saattaa olla melkein samanlainen" Anne sanoi ja avasi kirjeensä. Kirjeen sisältä tuli liput oopperaan.
"Liput oopperaan koko meidän perheelle..." Anne sanoi hiljaa. "Joku taitaa pitää meistä. Mulle tulee teidän isä mieleen... Sekin oli yhtä huomaavainen kun tää salainen ihailija."
"Joo, mut tää ei voi olla isä koska sehän ei ees tiedä että me asutaan täällä Helsingissä" Sofia sanoi.
"Ei niin... Mitä sun kuores on?" Anne kysyi. Sofia avasi omansa, ja sieltä tuli kirja minkä hän oli aina halunnut.
"Mistä tää henkilö tietää että mä tykkään tästä kirjasarjasta?" Sofia ihmetteli äimänkäkenä.
"Ihmeen paljon joku tuhlaa meihin..." Anne sanoi hiljaisena.
"Ehkä tää henkilö on siellä oopperassa?" Sofia ehdotti.
"Ehkä. Sitten se nähdään" Anne sanoi.

Osa tuli aika nopsaan, mikä on ihme kun huomaa kokeiden määrät, mitkä mulla on tulossa Osassa paljastui aika paljon kaikkea, ja tapahtuikin paljon, ainakin toivon mukaan.
JATKUU ENSI OSASSA

28. JUONITTELIJA JA TUHOPOLTTAJA

Serena asteli sateenvarjon kanssa Hattarakadun lähettyvillä. Kun hän näki Penan tulevan ovesta, piiloutui hän tarkemmin sateenvarjon alle, ja tarkkaili sieltä Penaa. Pena käveli Serenan ohi mennessään roskikselle, mutta ei nähnyt sateenvarjon alla piilottelevan Serenan kasvoja. Serena sen sijaan hymyili nähdessään Penan, ja kun mies meni sisään rakennukseen, sulki Serena sateenvarjon ja hymyili. Pian hänen kännykkänsä soi, ja Serena vastasi.
"Pena täällä" Pena sanoi.
"No hei Penaliini" Serena lirkutti.
"Serena, mä olen pahoillani kun väitin sua vaanivan mua Helsingissä. Mä uskon että sä olet Tampereella" Pena pahoitteli.
"Ei kai epäilyksille mitään voi. Mä olen juuri menossa suihkuun, saat anteeksi" Serena sanoi ja sulki puhelun.
Sitten Serena katseli pahaenteisesti Masuloiden parveketta ja ikkunaa kohti.
"Nauti elämästi vielä kun voit,Pena Masula." Serena sanoi hiljaa ja käveli sitten pois.

Seuraavana aamuna joku soitti Smithien ovikelloa. Avaamaan tuli Johny. Ovella oli Serena.
"Johny Smith" Serena hymyili.
"Serena Masula!" Johny sanoi ilahtuneena.
"Pitkästä aikaa" Serena hymyili. Johny ohjasi hänet sisään.
"Kuinka sä olet Helsinkiin eksynyt?" Johny kysyi.
"Mulla on täällä asioita hoidettavana. Täällä Hattarakadulla" Serena hymyili.
"Ilahduitko sä kun kuulit mun asuvan täällä?" Johny kysyi.
"Todellakin. Mutta mitä sä näin isossa kämpässä teet, yksin asuva mies. Tai siis korkeintaanhan sä asut Tomin kanssa?" Serena tiedusteli.
"Krhm,oikeastaan mä olen mennyt naimisiin yhden naisen kanssa ja sen tytärkin asuu täällä" Johny sanoi.
"Sä se sentään meet eteenpäin elämässäs. Pena ja mä ei olla edes väleissä nykyään" Serena hymähti.
"Serena. Vaikka mä olen naimisissa oleva mies nykyään, voin mä silti yhä sanoa että sä olet upea nainen ja jos Pena ei huomaa sitä on se sokea" Johny sanoi.
"Johny... Säkin oot upea. Nykyäänkin..." Serena hymyili.
"Mä olen nyt ainoastaan kotona. Voidaan vaikka keskustella vanhoista,hyvistä ajoista" Johny hymyili.
"Sitä varten mä tulin" Serena hymyili.

Pena asetti "Suljettuna" kyltin Limen ovelle.
"Pian sä olet kahvila Afrodite..." Pena kuiskasi.

Niko makasi sängyssä, kun Elisa tuli sisään.
"Onks Kallesta ja Emmistä mitään uusia tietoja?" Niko kysyi heti.
"Ei sitä konetta oo löytyny" Elisa sanoi ja istui Nikon sängyn vierelle.
"Mä en kestä jos mun isäkin kuolee... Ja Emmi..." Niko tuskaili.
"Toivotaan parasta. Vaikka meidän kokemuksien jälkeen se on vaikeaa" Elisa sanoi.
"Nyt mä haluaisin olla rauhassa" Niko sanoi Elisalle ehkä vähän liiankin töykeästi. Elisa nyökkäsi. Sitten hän nousi ylös ja lähti sairaalan käytävään, jossa häntä vastaan tuli Jack.
"Jack? Mitä sä täällä teet?" Elisa kysyi hämmästyneenä.
"Mä tulin katsomaan miten Linda voi. Linda Maikkila siis" Jack sanoi.
"Ai..." Elisa nyökkäsi.
"Ja sua tietenkin myös..." Jack sanoi ja meni lähemmäs Elisaa.
"Mä en enää ole sairaalassa" Elisa sanoi ja kavahti hieman taaemmas Jackista.
"Tulisitko sä mun luo täksi yöksi?" Jack kysyi.
"Jack. Mä en halua olla sun kanssas. Vaan ystävänä siis" Elisa sanoi jasteli Jackin ohi. Mies jäi katselemaan Elisan perään.
"Kyllä mä sut vielä Elisa hurmaan..." Jack sanoi hiljaa.
Sitten Jack lähti ulos sairaalan ulko-ovista.

Anne istui nojatuolilla ja kutoi villasukkia. Joonas istui hänen vierellään.
"Sä olet hermostunut, etkö niin?"
"Miks sä niin luulet?" Anne kysyi.
"Sä kudot aina kun sä olet hermostunut" Joonas naurahti.
"No tänään on se ooppera" Anne tunnusti.
"Aiotko sä mennä sinne? Sä voit olla vaarassa." Joonas varoitti.
"Kyllä mä tiedän mitä mä teen" Anne vakuutti.
"Miten vaan" Joonas sanoi ja nousi ylös. Sitten hän lähti ulos asunnosta rappuun.
Rapussa häntä vastaan tuli May Smith, jonka kanssa poika oli samalla luokalla ja moikkausasteella.
"Terve" Joonas sanoi ja hymyili pienesti.
"Moi" May sanoi ja työnsi avaimensa lukkoon. Se oli Goottisten lukko, eli May oli erehtynyt ajatuksissaan ovesta. Ovesta tuli ulos Laila.
"Mitäs sinä lepakko yrität? Murtautua sisään vai? Suosittelisin käyttämään tiirikkaa, vaikka sun älylläs se tuskin onnistuis" Laila tuhahti ja käveli nokka pystyssä Mayn ohi.
"Toi ei oo mikään maailman värikkäin persoona" May sanoi.
"Huomaan. Miks se sua lepakoks sano?" Joonas ihmetteli.
"En mä tietenkään oo naisiin suuntautunut. Se on pitkä juttu, mutta jos sä tarjoat mulle kahvit jossain kivassa paikassa niin mä kerron koko jutun. On ollut vähän rankka päivä" May sanoi.
"Miten vaan. Limessä ehkä?" Joonas ehdotti.
"Se on suljettu väli-aikasesti, joku uudistus kai. Mut täs lähel on yks toinen kuppila, mennään sinne"

Jyrki oli menossa tilittämään hajonnutta elämäntilanettaan puoliystävälleen Johnylle, mutta kun hän soitti ovikelloa tuli Serena avaamaan.
"Onks Johny kotona?" Jyrki kysyi.
"On. Heippa silti" Serena sanoi ja koitti sulkea ovea, mutta Johny tuli paikalle.
"Moi Jyrki! Tää tässä on Serena, ja tää tässä on Jyrki Kortesluoma" Johny esitteli.
"Mistäs te tunnette?" tiedusteli Jyrki koittaen salata uteliaisuutensa. Johny oli 31 vuotias, ja Serena parikymppinen.
"Serena on mun entinen tyttö-ystävä, vaikka meillä olikin seurusteluaikoina paljon ikä-eroo. Tom oli jo syntynyt silloin" Johny naurahti.
"Mä tuun sitten vissiin joskus myöhemmin..." Jyrki huokaisi.
"Tuu vaan nyt"- Johny sanoi.
"Et kai sä vaan aio rikkoa parisuhdettas Julyyn?" Jyrki kysyi yhtäkkiä.
"En, mehän vaan jutellaan Serenan kanssa" Johny sanoi.
"Sori... Mari ja mä ollaan erottu, ja mä oon nyt yli-herkkä" Jyrki sanoi. Serena katseli Jyrkiä kiinnostuneena.
"Voi sua raasua... Varmaan ihan kamala olo..." Serena sanoi ja kosketti Jyrkin otsaa.
"Mari pelas meidän asunnon" Jyrki huokaisi.
"Kamalaa. Se oli varmaan hirveä järkytys" Serena sanoi ja näytteli surullista.
"Arvaa vaan" Jyrki sanoi.
"Mä käyn keittiössä" Serena sanoi. Hän meni keittiöön, ja hymyili sitten voitonriemuisena. Sitten hän otti Smithien keittiöveitsen, ja laittoi sen laukkuunsa.
"Sulle on vielä käyttöä..." hän kuiskasi ja vilkaisi Jyrkin suuntaan.

May ja Joonas istuivat kahvilassa ja joivat kahvia.
"Tää Laila siis haukku sut lepakoks ja alko vaanimaan sua koska sä olit sen tyttären kaveri?" Joonas toisti hämmentyneenä.
"Joo, sen mielestä tytöt saa varmaan olla vaan poikien kavereita" May sanoi ja joi kahviaan.
"Törkee ihminen" Joonas sanoi. "Miten sä oot kestäny sen haukut?"
"Mä oon antanu mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" May hymyili.
"No hyvä. Se on se sama nainen, joka tönäs Sofiaa. Siis mun siskoa, joka on muutenkin aika herkkä" Joonas sanoi.
"Laila on tän talon vihatuin ihminen, ja se nauttii siitä" May sanoi ja laittoi tyhjän kahvikupin syrjään.
"Oli tosi kiva jutella sun kaa" Joonas hymyili.
"Säkin vaikutat tosi fiksulta" May vastasi ja nousi ylös. Silloin Tom tuli sisään. Poika oli nähnyt Mayn ja Joonaksen kahvilan lasioven läpi.
"May-rakas" Tom sanoi ja suuteli Mayta. Sitten hän katsoi miten Joonas reagoi. Poika vain otti takkinsa.
"Ai te seurustelette" hän sitten totesi.
"Eiks May kertonu?" Tom ihmetteli.
"Kiitti vielä. Mä meen nyt" May hymyili ja lähti Tomin kanssa ulos kahvilasta.

Mari istui lähibaarissa ryyppämässä.
"Tuo taas tällänen!" Mari huikkasi aivan humalassa tarjoilijalle.
"Sä olet juonut jo tarpeeksi, ja sulle tarjoillaan tänään enää vettä" tarjoilija huikkasi takaisin.
"Äläs sää kyyppari ala mulle ryppyilemään! Mä teen kohta valituksen!" Mari kirkui.
"Aivan vapaasti. Sulla on nyt porttikielto" tarjoilija sanoi kevyesti ja käveli takahuoneeseen.
Mari laittoi kädet puuskaan ja asteli ulos baarista. Pihalla Milla odotteli häntä.
"Äiti, sä oot aivan humalassa. Meillä on nyt ongelmia mutta sun täytyy kestää" Milla sanoi.
"Tyttö-kulta, ton ikäisenä sä et voi ymmärtää että viina se on viisasten juoma!" Mari tokaisi ja purskahti sitten nauruun omasta mielestään loistavalle heitolleen.
"Sä tuhoat hiljalleen koko elämäs." Milla varoitti.
"Tuhoan niin joo" Mari purskahti nauruun. "Mä nautin elämästä, tosissani!"
"Viinanjuonti ja humalassa jatkuvasti oleminen ei oo mitään elämää!" Milla huusi.
"Milla-kulta, äiti ei nyt jaksa kuunella keskenkasvuisen kakaran elämänohjeita. Äiti tietää paremmin!" Mari huusi takaisin.
"Mä en enää tunne sua. Eikä tunne Jyrkikään. Vernasta nyt puhumattakaan, isä on niin rikki ettei se pysty hoitamaan sitä. Tää kaikki on sun syytäs!" Milla kirkui.
"Ainahan kaikki on mun syytä!" Mari kirkaisi. "Kaikki!"
"Ei olis ellet sä itte pilais asioitas ja elämääs!" huusi Milla.

Simo asteli synkässä metsässä sytkäri kädessään. Hän oli tullut suuren puutalon luokse. Tämä oli kolmas talo, minkä hän aikoi polttaa. Simo sytytti sytkärin, ja sen avulla myös talon palamaan.
"Pala h*lvetin liekeissä" Simo sanoi hiljaa. Sitten hän asteli pois paikalta sytkärin kanssa.
JATKUU ENSI OSASSA

29.RAKASTAA,EI RAKASTAA

Tom ja May kävelivät kohti Hattarakatua.
"May. Mikä toi juttu oli?" Tom kysyi ja pysähtyi.
"Mä vaan tutustuin uuteen naapuriin!" May tiuskaisi.
"Okei. Kyllä mä uskon sua" Tom sanoi ja suuteli Mayta nopeasti suulle. Mutta ei aivan yhtä hellästi kuin ennen...


Linda makasi rauhallisena sairaalavuotella, kun hoitaja tuli sisään.
"Mites täällä jaksellaan?" hoitaja kysyi ja hymyili.
"Vieläkin todella epätodellinen olo" Linda sanoi.
"Jaksaitsitko sä ottaa kuitenkin vieraan vastaan?" hoitaja kysyi.
"Joo" Linda nyökkäsi. Hän uskoi vieraan olevan sairaalassa usein käyvä Jack.
Sisään tuli kuitenkin poliisi, ja hoitaja lähti.
"Linda Maikkila. Mulla on ikäviä uutisia" poliisi sanoi ja istui Lindan vierelle.
"Koskeeko ne Irmeliä?" Linda kysyi.
"Puhutko sä nyt Yvonnesta?" poliisi kysyi. Linda laski katseensa.
"Te kytät siis saitte sen selville" Linda sanoi.
"Saatiin. Ja myös sun osuutes asioihin"
"Millon tää tapahtu?" Linda kysyi ja katsoi poliisia.
"Pari viikkoa sitten, mutta me haluttiin antaa sun levätä ensin. Nyt sä oot tarpeeks voimissas lähtemään kamarille" poliisi sanoi.
"Kyllä olen" Linda sanoi ja ojensi kätensä. Polisi laittoi hänelle kahleet.
"Saat lähteä noissa vaatteissa" poliisi sanoi ja auttoi Lindan ylös.
"Kyllä" Linda sanoi ja vilkaisi poliisia hiljaisena.

Olivia oli uudistuneen Afroditen ovella, ja koputti siihen. Pena tuli avaamaan, ja Olivia huomasi että sisällä oli remontti meneillään.
"Tää on suljettu, täst tulee saluunan tapanen paikka" Pena selitti ja oli jo sulkemassa ovea, kun Olivia laittoi jalkansa sen väliin.
"Mua kiinnostais työpaikka" Olivia sanoi.
"Ootko sä tosissas? Sähän ite erosit" Pena varmisti.
"Mulla ei oo muutakaan vaihtoehtoo. Ja tää oli ja ehkä on kiva työpaikka" Olivia hymyili.
"No mä en oo palkannu ketään sun tilalles, että kyllä sulle hommia järjestyy" Pena sanoi.
"Kiitos" Olivia hymyili.
Pena taputti häntä selkään, ja sitten painoi suudelman hänen huulilleen.
"Ei sun kuitenkaan säälisuukkoja tarvitse antaa" Olivia sanoi ja otti Penaa kädestä.
"Mä tein sen täydestä sydämmestäni" Pena vakuutti ja suuteli Oliviaa uudestaan,pitkään. He eivät nähneet hieman kauempana päivänvarjon alla piileskelevää Serenaa, joka tuijotti Penaa ja Oliviaa.
"Uus nainen sulla jo nyt. Vai niin..." Serena sanoi hiljaa.


Olivia oli avaamassa avaimilla rapun ovea, kun hän kuuli askeliaan takaataan. Olivia kääntyi, ja näki Serenan joka katsoi häntä silmiin.
"Moi" Olivia sanoi mietittyään hetken mitä voisi sanoa itseään tuijottavalle ihmiselle. "Kukas sä olet?"
"Elena Vuorensuu" Serena valehteli hetken mietittyään valenimeä.
"Moi. Oliko sulla jotain asiaa mulle?" Olivia kysyi.
"Oli kyllä. Kaupungilla kulkiessa mä satuin näkemään sut ja Pena Masulan suutelemassa" Serena sanoi.
"Joo, mitä siitä? Ja mistä sä tiedät Penan nimen?" Olivia kysyi.
"Pena ja mä ollaan seurusteltu teini-iässä" Serena päästi jälleen valheen suustaan.
"Ootko sä jotenkin mustasukkanen?" Olivia hämmästyi.
"Mä vaan varoitan sua" Serena aloitti uuden valheen. "Pena nimittäin jätti mut kylmästi kun löysi paremman. Ja vaan koska se uus oli mua parempi" valhe jatkui.
"Mä en tiedä, uskonko mä sua. Ja menneethän on menneitä" Olivia sanoi.
"Usko tai älä. Mutta Pena myös hakkas mua kun me seurusteltiin" Serena sanoi ja repesi hirvittävään tekoitkuun. Silloin hän kuuli askelia, ja nosti nopeasti kättään hyvästiksi, ja pakeni hissiin. Juuri ajoissa, sillä hissin oven sulkeuduttua Pena saapui rappuun.
"Moi Olivia" Pena hymyili.
"Lopeta toi esittäminen liero. Sä aiot kuitenkin pian jättää mut niinkun Elenankin! Turha esittää, se kerto kaiken..." Olivia tuhahti ja meni asuntoonsa ovet paukkuen.
Serena oli pilannut Olivian ja Penan alkavan suhteen.


July teki ruokaa, kun May ja Tom tulivat sisään.
"Tulitte sopivasti, ihan kohta on ruoka" July sanoi.
"Tuoksuupa hyvälle" May sanoi ja pakeni kiireesti huoneeseensa. Tom istui huokaisten pöytään.
"Onks sulla ja Maylla jotain riitaa?" July kysyi sekoittaessaan jauhelihakastiketta puukauhalla.
"Tavallaan. Maylla ja sillä Joonaksella on jotain juttua" Tom huokaisi.
"Kuinka sä niin luulet? May ei ikinä pettäis sua" July sanoi ja katsahti Tomiin sekoittaen samalla kastiketta.
"Mä näin ne kahvilla" Tom kertoi.
"Ja sekö on syy epäillä Mayta?" July kysyi.
"Miks ei ois? Se ei ollu ilmoittanu mulle mitään?" Tom sanoi.
"Tom,ensinnäkin Mayn ei tarvitse raportoida kaikka sulle. Toiseksi se Joonas muutti tänne vasta, ja saattaa tarvita apua suureen kaupunkiin tutustumisessa"
"No niin...kai" huokaisi Tom.
"Maylla saa olla myös muita poikakavereita" hymyili July.
"Onks se ruoka kohta valmista?" Tom kysyi.
"On" hymyili July. "Mä kehottaisin sua pyytämänä Maylta anteeksi ja hakemaan sen syömään" July hymyili.
"Se ei tiedä et mä epäilen sitä" Tom sanoi ja meni hakemaan Mayta.

Elisa soitti Masuloiden ovikelloa, ja Erkki tuli avaamaan.
"Moi Elisa" Erkki hymyili.
"No moi" Elisa sanoi.
"Kuinka sä voit kaiken tän tapahtuneen jälkeen?"
"Olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Mut onks Pena koton?" Elisa kysyi.
"Nyt oon" kuului masentuntut ääni.
"Moi Pena. Mitä nyt?" Elisa ihmetteli ja kääntyi.
"Joku juonii mun selän takana" Pena huokaisi.
"Ai.. Mut sä sanoit sillon kun kävit mun luona, et te etitte alivuokralaista? Mulla ois rahaa, enkä mä voi mennä Tikkojen luokse enkä halua" Elisa sanoi.
"Totta kai" Pena sanoi. "Mut Erkki voi hoitaa sen asian sun kanssas, mä leikitän Niiloo vähän aikaa"
Elisa nyökkäsi.
"No mun puolesta sä oot tervetullut" Erkki hymyili.
"Kiitos" Elisa sanoi ja hymyili takaisin. "Mä käyn hakemassa mun kamppeita Tikoilta. Jutellaanko vuokrasta vähän myöhemmin?"
"Joo" Erkki sanoi. Elisa lähti kohti Tikkojen ovea.
"Onnea" Erkki huikkasi ja sulki Masuloiden oven.

Laila laittoi talvitakkeja Tenhomiinuksessa naulakkoihin, kun Tenho tuli sisään.
"Laila" Tenho sanoi.
"Läski" Laila vastasi.
"Musta ei oo kivaa että me koko ajan riidellään" Tenho sanoi.
"Sulta ei olla kysytty mitään" Laila naurahti.
"Kyllä mullakin on oikeus puhua tän perheen asioista" Tenho huudahti.
"Aivan vapaasti, mutta kukaan ei kuuntele sua. Eli sä puhut vain itsellesi" Laila naurahti.
"Sä se osaat olla varsin lapsellinen. Kortesluomien vauva Vernakin on aikuisempi kuin sä!" Tenho huusi.
"Sillä vauvalla onkin jotain ongelmia. Samoin kuin koko perhellä. Onneksi Jennifer ei ole missään tekemisissä niiden kanssa"
"Sä aina arvostelet muita ihmisiä" Tenho sanoi.
"Eihän niitä edes ihmisiksi voi sanoa" Laila tuhahti.
"Sua ei voi sanoa ihmiseks" Tenho sanoi hiljaa ja nyrpisti nenäänsä.
"Ei voikkaan, mähän olenkin melkein kuin jumalatar,hepskukkuu!" Laila sanoi ja naurahti.
"Mulle tulee mieleen pikemminkin tulta syöksevä hirveä peto" Tenho sanoi ja lähti ovet paukkuen pois.
"Ja mulle tulee susta mieleen teurastettu hanhi..." Laila sanoi hiljaa.

Elisa tuli Tikkojen ovesta laukkujen kanssa, kun Jack tuli paikalle.
"Elisa! Viimein mä löysin sut" Jack sanoi.
"Ootko sä etsinyt mua?" Elisa kysyi yllättyneenä.
"Joo, mä halusin antaa sulle yhden jutun"
"No?" Elisa hymyili. Jack ojensi taulun, johon hän oli maalannut kauniin Elisa-merenneidon. Erittäin innokkaasti Jack odotti mitä Elisa tuumaisi siitä, että hän oli taulussa merenneitona.
"Kaunis taulu. Ketä se esittää?" Elisa kysyi. Jack olisi voinut pökertyä siihen paikkaan.
"No se esittää mun ensirakkautta..." Jack sanoi ja meni lähemmäs Elisaa.
"Kuka se on? Joku tästä rapusta?" Elisa mietti. Jack hillitsi taas pökertymisen.
"Joo, tästä kerroksesta..." hymyili Jack.
"Olivia tai Aada" Elisa arvasi.
"Etkö sä nyt tajua. Se oot sä" Jack sanoi ja halasi Elisaa. Elisa ei vastustellut, muttei myöskään halannut takaisin. Lopulta hän irrotautui Elisasta.
"Olinpa tyhmä, kun en heti tajunnut" Elisa hymyili ja meni Masuloiden ovelle.
"Ootko sä lämmenyt mulle?" Jack kysyi.
"Mä erosin just Simosta, ja sain keskenmenon. Ei ainakaan vielä. Ehkä sitten tulevaisuudessa" Elisa sanoi.
"Mä oon valmis odottamaan vaikka satoja valovuosia" Jack sanoi.
"Et kai sentään" Elisa naurahti.
"Aivan varmasti" Jack nyökkäsi ja lähti pois rapusta.

Anne käveli kohti oopperataloa. Vaikka muutkin oli kutsuttu, meni hän vain itse. Hän oli selittänyt lapsilleen, että tahtoi kohdata tulevan ensin yksin, koska se tuleva saattoi olla vaaraksi lapsille.
Anne pääsi pian oopperatalolle, ja meni sisään. Hän katseli ympärilleen, mutta ei ainakaan heti nähnyt ketään tutun näköistä. Liput lähettänyt oli kai sitten joku Nurmisten perheelle tuntematon.
Anne odotti varttitunnin oikealla paikalla, ja pian hän kuuli askelia takaansa. Anne nousi ylös, ja valmistautui näkemään salaisen ihailijansa. Laskettuaan yhdestä kymmeneen rauhallisesti hengittäen, kääntyi Anne ja katsoi silmiin kirjeen lähettäjää. Hän romahti totaalisesti näkemästään. Anne laittoi käden rinnaleen, ja istui alas.
"Sinä!" hän parkaisi.
JATKUU ENSI OSASSA